Ne ehdottavat...

...ja sinä et enää tiedä.

Heipä hei vaan taasen. Ajattelin, että kun oon ollu silleen ihan hiljaa täällä voinnistani lähiaikoina ni nyt sitte pääsisitte ajan tasalle tän tekstin avulla. Tai jotain.



First of all, nukun ja syön ihan hirveen huonosti taas.
Tän viikon aikana oon nukkunu varmaan yhdet yöunet ja senkin pätkissä. Päivällä oon sitte sammuillu välillä silleen n.puoleks tunniks kerrallaan ja sit taas heränny.
Syöminen on vaan jääny. Söin Maijulla käydessä niin helkkarin paljon, etten kyllä pariin päivään koskenutkaan ruokaan... Ja nyt tää on sit jatkunu tällasena, et syön vaan kerran päivässä, jos sitäkään. Tiistain ja keskiviikon selvisin yhdellä näkkärillä, joten ei hyvä. Tosin oon laihtunu kolme kiloa neljässä päivässä...



Eilen koin jotain hämmentävää, sillä meinasin pyörtyä suihkussa. Yhtäkkiä tuli vaan tosi huono olo ja alkoi oksettaa ja pyörryttää... Jouduin pitämään molemmin käsin tukea seinästä/pesukoneesta ja lopulta menin suosiolla istumaan lattialle. Hetken ajan kaikki vaan pyöri enkä saanu henkeä, mut sit se meni ohi. Kroppa tosin tärisi vielä pitkään sen jälkeen.
Noh, onneks se helppas siitä sitten kun lähin Turvikselle syömään sushia. Kyseistä ruokaa ei vaan voi vastustaa~

Niin ja joo, käväisin tossa yks päivä oponkin luona. Se sanoi, että olen kuulemma hirmuisen vahva ja että se pystyy oikein näkemään mun hartioita alaspäin painavan myllynkiven. Hassu naikkonen, mut on kiva kun se ymmärtää.
Psykologi sitten taas ehdotti mulle osastojaksoa nyt kun mulla on tällanen huonompi kausi meneillään. Tai sit meen takas sinne päiväsairaalalle. Dunno' - let's see.

Tällä hetkellä olen siis vaan hirmu itsekriittinen, voimaton ja huonosti syövä/nukkuva otus, joka stressaa juuri nyt raha-asioita ja ulkonäköään.
Kysykää ihmeessä, jos jotain jäi epäselväks.

-END

Ne soittavat...

...ja sinä et halua vastata.

Tänään on ollut huono päivä. Tosin nyt on ollut taas tosi huonoa aikaa jo pari viikkoa(eli toisin sanoen oon pitäny kaiken taas sisälläni) ja musta tuntuu, et oon vaan masentuneempi ja aneemisempi päivä päivältä...

Raha-asiat, ihmissuhteet, itsetunto, ulkonäkö... Kaikki painaa niskaan ja haluaisin vaan nukkua koko loppu elämäni. En vaan jaksa olla hereillä, sillä hereillä oleminen muistuttaa mua siitä, kuka olen ja missä tilanteessa. Nukkuessa voin vaan olla(jos siis olen syönyt unilääkkeen, joka vie painajaiset) eikä mun tarvitse huomioida silloin yhtään ketään - ei edes itseäni.
Itkettää vaan ihan sairaasti, mutten pysty itkemään ja sen takia alkaa ahdistaa... Miksi oon tällanen?!

Mulla on kylmä...

Löysin muuten tässä yks päivä ihan muhun sopivan biisin...
"Do you know what it's like to feel ugly all the time?"

Lisäks oon alkanu tupakoimaan paljon useemmin ku aiemmin. Ennen poltin vaan ku join, mut nykyään poltan ihan muutenkin... Tupakka on pahaa, mutta se korvaa ruoan ja unen tarvetta. Lisäksi on jokseenkin hauskaa kun tietää, että voin vahingoittaa itteäni niinkin yksinkertasesti ku tupakoimalla. En tiedä. Oon sekasin.



Huoh. Voisin kattella jotain leffoja, ettei tarvii olla ihan keskenää ajatuksiensa kanssa...

-END

Ne kysyvät...

...ja vastaat kieltävästi.

Viikonloppu takana ja uusi kouluviikko edessä... Tosi ihanaa.
Totta puhuakseni haluaisin vaan jäädä kotiin ja unohtaa koko muun maailman olemassaolon. Ei siinä, ihmiset on kyllä ihan mukavia, mutta kun oma pää on liian sekasin enkä vain osaa olla.
Koulussa olen kyllä joo käynyt... Mutta tosiaan vain käynyt. Toistan samaa kaavaa- menen koululle, kävelen sisään, vedän hupun päähän, pelkään ja panikoin... Lopulta en pääse edes luokkahuoneeseen asti vaan karkaan, sillä paniikkikohtaus iskee = melkeinpä juoksen pois koulusta ja piiloudun ensimmäisen mahdollisen nurkan taakse rauhoittumaan.



Inhoan heikkouttani.

En tiedä enää mitä tehdä koulun suhteen kun aina sinne mennessä ahdistun niin hirveesti... Siellä on liikaa ihmisiä, liikaa vastuuta ja odotuksia.
Tästäkään asiasta en oo puhunut psykologille kun en uskalla... Tiedän jo mitä se sanoo... "Sun pitää vaan opetella sietämään sitä ahdistusta ja altistaa itses sille", mutta ei se toimi niin. Altistan itteni sille ahdistukselle joka kerta kun menen koululle, muttei se siitä helpota, vaikka kuinka niin haluaisin. Huokaus.

Ahdistaa kaikki.



Ahdistus on hyvinkin iso osa nykyään mun elämää. Mua ahdistaa ihan liian monesti yhden päivän aikana, enkä tykkää ollenkaan... Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö kyllä löytyy, muttei se koskaan oikeen näin pahaksi oo äitynyt. Tahdon vaan nukkua ja elää omassa maailmassani näiden neljän seinän sisällä- sillä tavoin en häiritse ketään eikä kukaan pääse liian lähelle mua.

Hum. Aiheesta kukkaruukkuun, tänään oli turviksen maalausilta ja sieltähän toi otsikkokin tulee. Tarjosivat ruokaa ja söin pari kalapuikkoa ja sipulirengasta, hiukan lohkoperunoita ja salaattia... Iltapalaa ne tarjosi kun olin lähdössä, mutta kieltäydyin.

Tämän päivän syömisiksi siis kerääntyi:
-Lohkoperunoita
-2 kalapuikkoa
-2 sipulirengasta
-salaattia
-hiukan jäätelöä
-juustoa

Nopeesti laskettuna tossa on joku 900kcal...
Eli suomeks sanottuna ihan ketusti liikaa. Huomenna kyllä skarppaan tän syömiseni kanssa... Toisaalta normisti syön vähintään sen 1200kcal per päivä ku en laske kaloreita ni putos se jo 300kcal alemmas. Huomenna toiset 300kcal alemmas ni oisin tyytyväinen.

Tänään kuluttanu about 2500kcal, joten kun söin 900kcal ni kehosta läks 1500-1600kcal. Melko kehno tulos kyllä verrattuna siihen, et aiemmin läks helposti se 2000-3000kcal... Perkele.
Ketuttaa niin isosti et pian meen ja ostan vaan kurkkua joka päivä ja syön ainoostaan sitä. Vähemmän kaloreita ku omenassa, repikää siitä!



...Okei, nyt lopetan ennen ku kyllästytän ihmiset puheillani. Öitä!

-END

Ne suunnittelevat kanssasi...

...ja sinua alkoi ahdistaa.

Alkoi siis ahdistaa se ainainen yksi ja sama asia... Se, kuinka läski olen yhä vieläkin.
Suunnitteilla on siis tosi ihana cossi(ja toteutankin sen, vaikka mikä olis), mutta olis niin paljon hienompaa cossia kun olis paaaaaaaljon pienemmän kokonen...
Jätin kalorien laskennan kokonaan pois tässä viimesen kuukauden aikana ja olen lihonut 3-4kg sen seurauksena. Kyrsii isosti ja nyt päätin ottaa kalorilaskennan takasin arkisiin tottumuksiin - sillä saa kummasti pidettyä aisoissa syömisiään ja liikkuukin joskus.

Tahdon vain olla normaalipainoinen...

Huokaus.
Ostin tänään kirpparilta kengät sitä cossia varten ja Hancock-leffan. Se on ihana pätkä.
Niin siis sain tänään rahaa, joten sain maksettua pari sellasta niskaan painanutta laskua pois alta. Toivottavasti maanantaina tulee sitte jonkin verran lisää rahaa, että saa vuokrat maksettua ynnä muuta mukavaa...

.....inhotttaa.

Jep, ällöttää minä itse, ylläri. (näin kauan sain pidettyä aiheen jossain kevyemmässä, hah)
Oon saamaton laiska paska, joka ei saa aikaseks ees parin kilon pudottamista prkl... Ahdistaa ja äh. Tahdon vaan olla joku muu hetken ajan, jottei tarvis 24/7 olla näiden mun kamalien itsesyyllistävien ajatusten kanssa...

Tekee mieli syödä. Voi räkä.

Tai no, korjaan edellisen - tekee mieluumminkin mieli ahmia ihan sikana jotain. Voisin tehdä paljon jotain ruokaa ja syödä ihan sikana, jollei kello ois jo noin ja jollei kämppis nukkuis... Ehkä mutustan vaan purkkaa ja yritän hillitä tätä ahmimis-fiilistä...
Tosin tiedän jo etukäteen, etten pysty hillittemään syömistäni sillon ku tulee tällanen itseinhokohtaus. Huoh. Toivottavasti en herätä kämppistä vahingossa... Siitä mun syyllistävät ajatukset vasta villiintyiskin.

Ehkä vaan yritän mennä nukkumaan tai jotain... En tiedä.

PS. Kiitos kaikki rakkaat, jotka jaksatte lukea näitä ah, niin selkeitä merkintöjäni... Köh. Olette ihan mahtavia kaikki! (Hui, melkee 50 jo! Te lisäännytte salakavalasti!)

-END

Ne ovat täpinöissään...

...ja sinua lähinnä kummastuttaa.

Tänään oli psykologiaika.
Kerroin sille, että olin tajunnut vasta viime käynnin jälkeen, kuinka arvottomana itteäni pidän ja nyt oon yrittäny olla suopeempi itteeni kohtaan. Se oli ihan innoissaan... Kuulemma ihan hirmuisen iso edistysaskel, vaikka en mä mitään erikoista ees tehny. Tajusin vaan asioita.

Joten joo, oon yrittäny opetella tervettä itsekkyyttä.
Tosin tuskin sitä tuun oppimaan vielä piiiiitkään aikaan...



Mulla on kylmä. Ollu jo ainakin viikon... Epäilen raudan puutosta(aka anemiaa), mutten oo jaksanut asialle tehdä mitään. Aina unohdan ottaa rautatabletinkin ku syön jotain... No jaa.
Syön muuten ihan hirveesti taas vaihteeks- koko ajan tekee mieli syödä. Ihan sama onko kyseessä hyvällistä tai ihan normiruokaa, tahdon vaan syödä. Tahdon sen ähkytäynnä olemisen tunteen ja sitten kaduttaakin jo siinä vaiheessa kun oon ahminut... Tuntuu, että tää mun syöminen on mennyt siihen samaan ku se oli ylä-asteella- syön kun en saa tyhjää tunnetta muuten täytettyä ees hetkiseks.
Tosin nyt tässä on jotain muutakin... Pari ihmistä tietää.

Aijoo. Värjäsin hiukseni pinkeiks ja kiitos siskon, alemmissa hiuksissa on mustaa. Aion vielä kyllä vahvistaa ton mustan kun näyttää hiukan rusehtavalta, mutta muuten tykkään nykysestä hiusväristä isostikin. Olinkin jo ehtinyt kaivata pinkki-mustia hiuksia~

Huomenna näen kavereita, sillä yhdet järkkää peli-illan ja sitten se yks hassu otus tulee tänne yöks maanantaihin asti kuulemma. Luvassa cossien säätöä sun muuta hämärää ja näen luultavasti pikkusiskoakin.

...Ja kyllä, masentaa ja pahasti tällä hetkellä, mutta ei siitä tarvitse puhua.
En mä halua olla avoin kun ihmiset lopulta vaan loukkaa mua kun pääsevät liian lähelle.



Siispä hymyilen.

-END

Ne juhlivat...

...kun sinä vielä lenkkeilet.



Joo siis viime illalla lähin vielä siinä kympin aikaan hölkkäämään ja hölkkäsin aina hiukan yli yhteentoista. Monesta paikkaa kuului juhlinnan ääniä ja lopulta lähin sitte hiljasemmalle polulle juoksemaan... Se polku menee ihan siitä junaradan vierestä ja onnistuin olee siinä sillalla just kun siitä ali meni juna...
Näin siellä junaradan vieressä myös pienen kummun, jonka ympärille oli aseteltu kiviä ja kukkasia. Luultavasti joku lemmikki kuollu siinä tai jotain kun junan alle juossu... Toisaalta se on vähän huono ku siitä yhestä kohtaa pääsee ihan kävellen sinne junaradalle kun siinä ei oo mitään esteitä. Hm.

No anyway, juoksin about sen 5-6km lenkin ja istuin pariin otteeseen miettimässä jossain siellä polun vieressä olevalla penkillä ja kuuntelin ku junat suhahteli ohi.
En oo juossu/hölkänny hetkeen(ku olin kipeenä ja oli toi Tracon sitä ennen murehdittavana) ja voin sanoa, et sen huomas. Olin pettyny ku jouduin himmaamaan vauhtia niin moneen otteeseen ja välillä kävelinki ku jalat tärisi niin pahasti... Saattoi tosin johtua siitäkin kun söin eilen vaan lenkkimakkaraa ennen ku lähin lenkkeilee. No jaa.

Tänään on sitten jotkut paikat ollu hiukan kipeenä ja heräsin vasta joskus kahdelta kun ei huvittanu nousta ylös... Nykyään on aina vaan vaikeempaa nousta ylös sängystä, en vaan tiiä miks.
Oon tähän mennessä saanu aikaseks pyykkien pesua, vessan siivouksen, paperien järjestelyä ja oon jopa syöny(lenkkimakkaran, jep. Hyvä aamupala/lounas/päivällinen). Vielä aattelin lähtee hölkkään, siivota kämppäni, tiskata ja tehdä lihaskuntoa jonkinverran.

Torstaina oli psykologi...

Se sanoi, että vaikutan välillä hirveen innottomalta ja et siitä tuntuu, että se yrittää enempi ku mitä minä. Tajusin, että niinhän se on. Mä oon käyny useesti terapiassa vaan sen takia, että kun se psykologi odottaa mua, en siks et haluaisin parantua.
Jotenkin oon itelleni vaan niin täysin arvoton, etten osaa ajatella omaa parantumistani.
Tärkeempää on miellyttää muita, eikö?
Mä en vaan osaa ajatella itteäni, haluta mitään vaan itselleni taikka yrittää vain itteni takia...

En oo ennen ees tajunnut, että pidän itteäni näin arvottomana.

Huoh. Lisäks me puhuttiin mun pieleen menneistä ihmissuhteista ja siitä, että mun pitäis tehdä taas mielikuvaharjotusta pari kertaa päivässä, parin minuutin ajan. En vaan jaksais, mutta tässä tulee taas se, että haluan tehä sen jo pelkästää sen psykologin takia. Itteni parantaminen? Pfft, mitään sellasia jaksa ajatella kun on olemassa muita ihmisiä, joita miellyttää.

Pelottavaa, kuinka vähän mä merkitsen itelleni...



....Ehkä mun pitäis vaan lopettaa tää teksti ennen ku puhun liikaa omia asioitani auki...
Niin ja joo, isosiskolle voimia, jos lukee tän! Olet hirmuisen rakas ja muistakin, että me pidetään aina yhtä! Et oo koskaan yksin!

-END

Ne kertovat asioita...

...joita sinä et välttämättä haluaisi tietää.

Olin äidin luona ja nyt on hirveästi ajatuksia taas päässä...
Mulla on huono olla - niin fyysisesti ku henkisestikin. Ensinnäkin tänään alavatsaa on repellyt kamalasti enkä aamusti edes pystynyt seisomaan kun vatsaa sattui niin paljon. Meinasin kivun takia oksentaa, mutta en voinut... En olis tohtinut.
Toiseksi me puhuttiin su-ma yönä meidän äidin kanssa ihan kaikesta. Mä kerroin sille mun viimesimmästä suhteesta ja olin itkun partaalla jo siinä vaiheessa... Mutta minähän en itke muiden edessä, se on sääntö.



Äiti kuitenkin itki...

Yritin ohjeistaa sitä parhaani mukaan kaikessa kun raukka tuntuu olevan niin hukassa omien ajatustensa kanssa tällä hetkellä, mutta ohjeistapa siinä kun itse oot vakavasti masentunu ihminen. Puhuttiin kuitenkin asioista ehkä hiukan liikaa ja sanotaan vaan, että sain tietooni taas kaikenlaista, enkä tiedä miten reagoida. Hävettää mun perheeni puolesta ja tahtoisin taas vaan juosta kaikkea karkuun...

Miksi?
Miksi mun perhe ei vain voi olla jonkin verran edes normaalimpi? Miksei ihmiset osaa puhua asioita läpi keskenään? Miksi pidetään salaisuutena asioita, joita ei saisi?

Tää kaikki vaan tuntuu niin realistiselta taas... Ihan kun oisin eläny tän mun Tampereella asumisen ajan valheellisesti uskossa, että kaikki vois taas olla hyvin parin vuoden sisällä, mutta sitten perhe läimäytti taas todellisuuden päin naamaa. Ei meidän perheessä voi koskaan 'kaikki olla hyvin'.

Olen syönyt ahdistukseeni. Ensin söin kun ahdistuin kipeänä olemiseen(thanks to viikon kestäneen flunssakuumeilun) ja heti kipeilyn jälkeen lähdinkin äidille ja syöminen vaan pahentui. Tahdoin vaan syödä itseni niin täyteen, että ruoka täyttäis sen tyhjän olon mun sisältä ja auttais mua hymyilemään...
Lopulta halusin todella vain oksentaa kaiken sen kakun, suklaan, karkin ja sipsin ulos kehostani, mutta siitäpä vasta huomautteluja ois tullu, jos ne ois tajunnu mun oksentavan...
Tahdon syödä tän tyhjän olon pois...

Oikeammin sanottuna tahtoisin vaan pois tästä kaikesta.
...Saanhan paeta?



-END