Ne lähtivät...

...ja sinä jäit aivan yksin ajatuksiesi kanssa.






En osaa selittää fiiliksiäni ni pistin kuvina...

p.s. Pistän siitä miitistä varmaan huomenna vielä jotain kommenttia...

Ne tahtovat auttaa sinua...

...Mutta mielestäsi et ole sen arvoinen.

Perkele.
Joo, mulla todettiin siis depressio(masennus) tossa vähän aikaa sitten ja nyt ne yrittää saada mut syömään lääkkeitä ja kaikkee...
Mut mä en halua.
Ja musta tuntuu, et ei mun kannata.
Mä oon ansainnu tämmösen paskan fiiliksen, joten antakaa mun kärsiä se.
Ei kannata auttaa mua, en mä oo ansainnu sitä. Mun pitää selvitä kaikesta yksin niinku tähänkin asti.

Vittu. Mul on jotenkin niin sekava olo... Haluan olla yksin, mutten haluakaan. Haluan apua, mutta en tahdo kenenkään auttavan. Haluan jonkun mun lähelle, mut toisaalta en. Haluan luovuttaa kaiken, mutta haluan myös näyttää pystyväni jatkamaan... Äh, ahdistaa.
Olis ihanaa jos joku vaan tulis ja veis mut pois. Käskyttäis ja alistais niin, ettei mun tarvis miettiä yhtään mitään itse vaan eläisin pelkästään sille toiselle ihmiselle. Semmonen, joka ei välittäis paskaakaan mun tunteista ja saisin esittää onnellista koko loppuelämäni ajan. Siinähän mä oon hyvä.
Kai mä vaan tarviin lähelleni jonkun vahvemman ku minä. Jonkun, johon nojata.
Toisaalta en halua ketään lähelleni... Kukaan ei saa nähdä sitä, millanen mä oon oikeesti. Kukaan ei saa murtaa mun kuorta ja koskettaa mua liian syvältä...

Miten voi olla elämäänsä tyytyväinen samalla kun ei ole?

*HUOKAUS*
Mä valvon taas. En oo saanu unta tällä viikolla oikeestaan ollenkaan. Yöt kaikki oon kukkunu hereillä, yrittäen keksiä kaikenlaista tekemistä, jotten joutuisi olemaan yksin ajatuksieni kanssa tai en nukahtaisi... Jos nukahdan niin nään painajaisia ja oon yhä vaan väsyneempi seuraavana päivänä. Päivisin oon sitten kyl nukkunu hiukan kun keho ei enää jaksa ja vaan simahdan jonnekin. Tosin sillonkin se uni on vaan about tunnin pätkiä ja silleen...

Niin ja joo.
Mä oon huomannu, että multa lähtee hiukset... Vittu.
En syö, en nuku ja stressaan/masistelen koko ajan ni kyllähän sitä vähemmästäkin hiukset putoo.
Mä en haluu olla kalju, joten ois varmaan parasta ku sais tän mun pään takasin jonkinlaiseen järjestykseen melko pian... Mut miten?
Äh, tuli taas semmonen tyhjä olo. Ei niinku osaa oikeen olla enää masentunu, muttei osaa olla mitään muutakaan. Mä vaan... En ees tiedä saatana.
Taisin muuten tehdä kiroiluennätyksen tässä merkinnässä, jee.

Nii ja joo, voisin vaikka hiukan runoilla again...

Sinä näet minussa ihmisen
iloisen, positiivisen.
Minä näen vain sirkuksen
tunteiden epäselvien.

Mutta en minä todellakaan
pystyisi sinulle purkamaan
jos pyytäisit kertomaan
ja avautumaan.

Mistä edes avautuisin?
En edes tiedä mistä aloittaisin...
Sinun mielesi vain sekoittaisin
ja luotani karkottaisin...

Katso nyt, minähän hymyilen
olenhan sinusta onnellinen?
Lapsi täysijärkinen, positiivinen-
oliko sittenkään tasapainoinen?

En minä tiedä enää.
Olkaa hiljaa, jättäkää...
Unohtakaa.