Ne kehuvat ääntäsi...

...mutta sinä tunnet olosi poissaolevaksi.

Tänään oli vähän erikoinen päivä...
Nukuin viime yönä vain jotain kolme tuntia ja lähdin sitten päiväsairaalalle, vaikka oli ihan hirveä olo. Noh, päiväsairaalan aamussa ei sinänsä ollut mitään erikoista, mutta sitten oli puolen päivän aikaan musiikkiesitys, jossa olin mukana laulamassa.
Musiikkiesityksen jälkeen ensin juttelin omahoitajani kanssa ja päästin kyseisen ihan hirveän lähelle... Tai siis kerroin ihan liikaa oikeista ajatuksistani ja tunteistani. Se oli pelottavaa.
Noh, sitten oli lounas ja tässä musiikkiesityksessä mukana ollut Laura(toinen laulaja) tuli mun luo ja sanoi "Hei sulla on tosi kaunis ääni! Sellanen harmoninen! Sun pitäis perustaa bändi!"

En ole pitkään aikaan saanut kehuja lauluäänestäni, joten tää oli iso juttu...

Aiemminhan isäni haukkui mun lauluäänen "honottavaksi ja epävireiseksi" ja sen jälkeen en oo oikein ollu itsevarma laulaessani... Mutta tällaset kommentit piristää ihan hirmusesti!
Nyt haluan takasin laulamaan yleisön eteen bändin kera! Ei olis vapaa-ehtosia soittajia? :D

Mutta joo, jatketaan. Päiväsairaalassa ei tapahtunu oikee mitää muuta erikoista sen jälkeen... Lähdin kotio ja ehdin olemaan jonkun aikaa kotona kunnes lähin pyöräilee Elixialle, jotta pääsis pitkästä aikaa Zumbaan. No olin paikalla puol tuntii aikasessa ja päätin sit käyttää ajan hyväkseni lisäkalorien kulutukseen - poljin ja juoksin juoksumatolla.
Sitten Zumbaamaan ja se vetäjä oli vähän hämärä... Sellane ulkomaalanen afromies, joka tykkäs huutaa "PA! PA!". Tunnin lopuks se sanoi "I love you girls!" ja olin vähä sillee lolololol. Mut ei siitä sen enempi.
Meinasin zumbaillessa pariinkin kertaan mennä istumaan sinne sivuun kun huippas niin paljon(varmaan unen puutteen takia), mutta vedin silti kympillä siellä, vaikka huippaskin!

Tunnin jälkeen huomasin jonkun soittaneen mulle vieraasta numerosta pariinkin otteeseen ja soitin sitte takasin. Soittaja oli ollu Elixian personal traineri Marko(tai Markku? En kuullu kunnol) ja sovittiin mulle personal trainer-aika ens viikon perjantaille. Saan vihdoin vihjeitä miten pystyn polttaan kaikkein parhaiten ja oikeista paikoista! Elixia on kiva.

Ja nyt sitten oon kotona istunu parin tunnin ajan ja oon ihan poikki! Onneks ei tarvii olla hereillä enää ku pari tuntia... :D

Tänään kalorikulutus on ollu 3191kcal!!!
Syömisiä:
-hiukan puuroo ja lusikalline mansikkahilloa
-2 lasia tuoremehua
-hiukan makkarakeittoa
-lasi rasvatonta maitoa
-2 suklaaneliötä(yhy, sorruin)
-ruisleivän puolikas
-hiukan mansikka-banaani jogurttia
-lihan makuisia nuudeleita

Eli yhteensä about 1477kcal.
Meinaa siis sitä, että mun kehosta on tänää lähteny mahtavat 1714kcal!!!!
Nyt voin sanoo, et oon tyytyväinen!
Voisin juhlan kunniaks jopa kipasta kauppaan ja hakea mehujään ittelleni palkinnoks!
MÄ AION ONNISTUA TÄSSÄ!

-END

Ne kirjoittavat omasta elämästään...

...ja sinua epäilyttää omat juttusi.

Mun piti mennä nukkumaan. Mun tosiaan piti...
Mutta eksyin lukemaan juttuja ihmisistä, jotka painavat 117lbs(vähä päälle 53kg) ja noh, tuli hirveä itseinho-kohtaus ja oli pakko tulla kirjottamaan vielä.

"A little girl, you're standing in front of a mirror
your best friend said that you are fat and ugly...
And now you're staring your own reflection with horror
too bad that you do not look like a barbie doll..."

Mun mieli huutaa, että mun pitäis liikkua vielä, vaikka pitäis mennä nukkumaan. Inhottaa kun olen niin iso ja ruma... Mun on pakko liikkua vielä, en mä voi vielä nukkua.
Unilääkkeen jätän tältä yöltä ottamatta, koska se on jo nyt liian myöhäistä ja tosiaan aion vielä pystyä kuntoilemaan vähintään puolen tunnin ajan.
Oon syönyt tänään ihan väärin ja ihan liian paljon!
1725kcal on tullu ahmittua(suurin osa jäätelöstä)...
Kulutus on kyllä se 2722kcal ollu tänää, mutta se meinaa mun kehosta lähteneen vaan 997kcal tänään... EI EDES YLI TONNIN. Perskele. Pakko kuntoilla vielä, jotta toi luku menee yli tonnin!

Okei joo moi; ahdistaa, vituttaa ja läskityttää.
Huomenna meen taas salille ihan pakolla! Tänään tosiaan olin tuolla Elixialla kuntoilemassa ja siellä oli niin monenlaisia laitteita, etten ees osannu käyttää puolia niistä... Mutta huomenna siellä on Zumbaa, joten meen ainakin siihen ja sitte voisin sitä ennen käydä polkees tai vaikka juoksumatolla.

Mutta nyt menen tästä tekemään vatsoja, reisiä ja noh, kaikkee mitä keksin tehä hiljasesti ja pienessä tilassa...

-END

Ne odottavat sinua...

...mutta et saa aikaiseksi nousta ylös.


En mennyt päiväsairaalaan tänään.
En tahtonut mennä ihmisten keskelle silloin kun mulla on tällanen olo... Olisin varmaan purskahtanut itkuun siellä, enkä tosiaan halua niin tapahtuvan. Mulla on liian sekava olo tänään ja miettiminen/murehtiminen aiheuttaa mulle fyysistä huonoa oloa ja päänsärkyä.
Tahtoisin pyytää anteeksi, etten pystynyt lähtemään ihmisten ilmoille olostani huolimatta, mutta munhan pitäis alkaa miettiä itseäni enempi ja yrittää olla ei-niin-täydellinen...

Ahdistaa kun en saa ajatuksiani kasaan.

Nykyään käyn pääni sisällä koko ajan sotaa itseäni ja aiempia sääntöjäni vastaan. Entisistä elämäntavoista irrottautuminen on hirveen vaikeeta... Tekis mieli vaan antaa periksi entisille aatteille ja muille, koska se ois helpompaa. Voisin palata taas muiden miellyttämiseen ja ikuiseen hymyilemiseen...
Mutta tiedän sen hymyn tuhoavan minut. On siis pakko jatkaa taistelua.

En olekaan pitkään aikaan osannut itkeä...

Lisäksi nyt kun olen saanut hiukan etäisyyttä ongelmaisiin ajatuksiini niin huomaan niiden olevan täysin naurettavia. Alan taas soimata itseäni siitä, kuinka naurettava olenkaan ollut kun olen ajatellut niin ja antanut niiden ajatuksien vetää mielialani alas.
En osaa vieläkään olla suopea itselleni...


Tahdon myös laihtua niin palavasti, että ajattelen melko paljon syömisiäni ja liikkumisiani. Aloitan heti aamulla kun herään... Mietin ensimmäiseksi mitä söisin aamupalaksi ja että kuinka lihottavaa kyseinen ruoka on. Aamupalan jälkeen seuraan kelloa melko tiiviisti, sillä pyrin syömään 2-3 tunnin välein. Peilin edessä käyn vähintään viidesti päivässä kauhistelemassa itseäni ja mietin miltä näytän sitten kun olen laihempi.
Onneksi tällainen ajattelu tuottaa tulosta, sillä ihan parin päivän sisällä olen onnistunut tiputtamaan kilon!
Tosin se on hirveä tunne kun teen jotain väärin(esim. kun söin sen pullasiivun) niin alan heti soimata itseäni päässäni ja tulee ihan hirveä olo... Pidän herkuista, mutta niiden aiheuttama fiilis on sen verran voimakas, etten halua syödä niitä enää.

Tänään oon ruokaillut sen verran, että söin ruisleipää juustolla.
Ja nyt lähden pyöräilemään ja ehkäpä uimaankin!

-END

Ne keskustelevat kanssasi...

...ja sinulle jäi sekava olo.

Aamu alkoi hyvin, pääsin ylös sängystä aikaisin ja olin puoli tuntia edellä aikataulua kun pääsin päiväsairaalalle asti. Tosin jalkoja särki ihan vietävästi koko aamun ja aamupäivän, mutta no jaa.
Päiväsairaalassa otin jostain syystä taas sen positiivisen roolin... Esitin puheliasta ja hymyilin koko ajan, vaikkei tehnyt mieli olla sellanen.
Noh, sitte meillä oli hoitoneuvottelu(mä, mun omahoitaja ja päiväsairaalan psykologi oltii mukana) ja mietittiin mun masennuksen syitä ja ongelmia.

-liian korkea vaatimustaso itselle
-muiden asioiden murehtiminen
-positiivisen roolin vankina olo
-päivärytmi
-mielialan suuri aaltoilu
-järkevän ja viisaan tyttären roolin vanki

Ynnä muita ihania päätyi ongelmalistalle. Lisäksi mietittiin keinoja, miten näitä ongelmia voisi lievittää... Tajusin, etten pysty selvittämään ongelmiani itse. En osaa yhtäkkiä vain olla vaatimatta itseltäni 100% täydellistä suoritusta taikka keskittyä vain omiin asioihini...
Jaa miksikö tän tajuamisella oli nii iso vaikutus?
Koska tosiaan tajusin, etten pysty selvittämään omia ongelmiani, vaikka mun pitäisi.
Mun mielessä mun pitäisi olla viisas ja fiksu ihminen, joka osaa selvittää omat asiansa ja tekee kaiken täydellisesti oikein.

Ja nyt huomaan, etten pystykään olemaan täydellinen.

En pysty olemaan täydellisen positiivinen, täydellisen itsenäinen taikka täydellinen onnistuja. Joskus onnistujatkin epäonnistuu... Jollei muussa niin omissa tunteissaan.
Tosin sekin riippuu aina siitä, mikä luetaan epäonnistumiseksi ja mikä ei.
Kamalan sekava olo. Joudun rakentamaan minäkuvani kokonaan uusiksi, sillä 'pakko olla täydellinen muiden silmissä' on ollut mun minäkuvan perustana jo niin pitkään, etten osaa olla ilman sitä... *huokaus*

Mutta nii... Loppu päivä päiväsairaalassa meni hiukan silleen ajatuksissa. Plus me tehtiin sen yhden Tiian kanssa palapeliä ja musta tuntuu, että saan siitä uuden kaverin. Outoa, että saan uusia kavereita, vaikken esitä koko ajan ilosta...
Äh, tyhmä sekava fiilis, mee pois!
Toisaalta hämmennys on kuulemma hyvästä(psykologin mukaan). Mutten silti pidä tällasesta 'matto vedetty jalkojen alta'-tunteesta...

Tänään oon kuitenki syöny... noh, hyvin ja paljon.
-2 ruisleipäviipaletta voilla, kurkulla ja tomaatilla
-perunamuusia
-kaksi keskikokoista silakkapihviä
-porkkanakuutioita(<3)
-kaks lasia mehua, lasi maitoa
-pieni pullasiivu
-3 ruisleipäviipaletta juustolla
-Pepsi Maxia

About 1534kcal tullu yhteensä tänää mässättyä. Hirvee luku. :(
Kulutus on tänää ollu noin 2319kcal...
Eli 785kcal lähteny tänää kehosta.
Voisin käydä vielä kevyellä pyörälenkillä ni sais lähteneiden kaloreiden luvun tonniin.

...välipäivät on tyhmiä.

-END

Ne tekstaavat sinulle...

...mutta et oikein tiedä miten vastata.

"Olen kehunut sua kaikille. Teidän äitillekin olen sanonut kuinka ihana tyttö sä olet."

...ihana tyttö. Minäkö? Ehei, enkä ole.
Ihanat tytöt nauravat ja osaavat etsiä joka asiasta positiivisia puolia, ei ne oo tällasia angstipaskoja.
Ehkä en osaa vain ottaa vastaan positiivista palautetta... Tottunut liikaa siihen negatiiviseen ja nyt positiiviset kommentit musta tuntuu valehtelulta. Hmph.

Mun jalat sanoo muuten sopimuksensa irti ihan justiin.
Ne ei tykkää, että hölkkään monta kilsaa parin päivän aikana... Särkevät mokomat ihan hirmusesti. Ehkä toi hyppiksellä hyppiminenkin vaikutti asiaan... Mutta siis särkee silleen inhottavasti luista asti. En meinannu pystyy kapuumaan rappusia kolmanteen kerrokseen hölkkäreissun jälkeen! Ehkäpä pysyttelen nyt hetken aikaa sellasissa lajeissa, jotka ei rasita luita nii paljon ku hölkkä. Pyörän selkään siis!

Huomasin myös, että kirjotan tänne nyt pelottavan usein.
Mutta kai se on vaan hyvä? Yks mun pahemmista ongelmistahan on ollu aina sulkeutuneisuus, joten avoimesti blogiin kirjottaminen näin monta kertaa viikossa on varmaan positiivinen juttu?

Ainiin. Tänään on ollut hirveän yksinäinen olo. Ei silleen kaverien suhteen vaan justii parisuhderintamalla... Ja on vaikee olla muistelematta hyviä aikoja exien kanssa, vaikken mitenkään nyt niitä takasinkaan tuu saamaan. Ehkä tää on vaan semmonen ohimenevä juttu taas, että huomenna oon sitte jo "IHANAA OLLA SINKKU" tai jotain vastaavaa.

Btw, oon yhä läski.
Syönyt tänään karkeesti laskettuna 800kcal.
Liikkunu about 400 kalorin eestä...
Peruskulutus on about se 2239kcal mun kokosella...
Eli mun kehosta on tänää lähteny 1839kcal.

Ei huono, mut vois olla parempikin.
Syömiset on menny aika hyvin ku pysyny alle 1000kcal. Saan syödä iltapalaaki ja silti pysyy alle tonnissa. :)
Plus jos lähtis vielä pyörälenkille ni saisin sen 2000kcal pois mun kehosta tänää!
Sitte vois tyytyväisin mielin mennä nukkumaan... Joo, näin teen!

-END

Ne viettävät kesäpäivää...

...ja sinä istut ompelukoneen ääressä.


Shou-cossi edistyy. Paita on hienosäätöä vaille valmis, kukka/rusetti-koriste takkiin on työn alla ja takin kaavat alkaa olla valmiit...

Tässä alkaa pian iskeä paniikki ku pitäis oikeesti tätä asua pitääkin!

Huh, tarvii lähteä taas lenkille, jos vaikka sais ees pari kiloa pudotettua ennen tota cossia...
Pitäis vielä noi nahkashortsit, takki ja vyö tehä. Sit alkaa olee asu valmis!
Ja ku saan ne ihanat kengät ni pistän ne jalkaan ni ei tarvii eriksee miettiä kenkiä tohon... Hyvä suunnitelma, vaikka itse nenäisinkin.

Miyavin Itoshii Hito asuakin oon vääntäny tässä parin päivän sisällä ja noh, se näyttää vaan tollaselta kaavulta nyt... Katotaan miten saan sen onnistuun, jos siis saan.

Syömisen/laihiksen/liikunnan osalta oon päättäny ottaa tavaks joka aamu hyppiä hyppiksellä 100 hyppyä heti ku herää, sit puol litraa vettä ja aamupala. Syömiset pidän 2-3 tunnin välein niin, että päivässä tulis syötyä n. 5 kertaa.
Liikkua saan enempi 2 päivää kerrallaan ja kolmas päivä aina lepopäivä(tosin sillo saa tehä sen 100 hyppyy, mut ei pakko).

Mä pystyn tähän!

Inhoan läskejäni tällä hetkellä sen verran, että inspiraatiota löytyy vaikka muille jakaa!
Ja jostain syystä mulla on nyt ihan hirveen ahdistava olo ulkonäköni takia... Jotenkin tuntuu, että tajusin vihdoin minkä kokonen oikeesti olen ja että en halua olla tällanen. Oon mielikuvissani monta kiloa laihempi kuin peilikuva näyttää ja haluan peilin edes kerran vastaavan mielikuviani.


Tänään on myös ollut jotenkin tosi jännä olo...
En tiedä. Ahdistus tuntuu kerääntyneen mun vatsan pohjalle jostain kumman syystä. Ihan kuin se vaan odottaisi, että jotain tapahtuu. Sekavaa.

Mutta nyt menen lenkille ja jos jaksan ni salille myös.

-END

Ne kertovat mielipiteensä...

...mutta sinä pelkäät kertoa omiasi.


Olen läski.
Söin tänään suklaata ja join pepsiä... Ällöttää nyt ajatuskin! Lisäksi olen syönyt kaksi ruisleipää juustolla ja kananuudeleita.
Kyllä, yritän syödä terveellisesti, säännöllisesti ja vähän kerrallaan.

Mutta nyt on tosi huono olo.

Tahdon mennä hölkkäämään, mutta siellä sataa... Oon oottanu jo tunnin verran, että sade lakkais. Jollei toi pian lopu ni meen sit sateeseen hölkkäämään!
Ihan hirveä olo. Näytän norsulta...
Miksei terveellinen tapa laihduttaa ole helppo?
Olis paljon helpompaa alkaa taas paastoamaan. Mutta lupasin, etten tee niin.

Tahdon olla edes 10 kiloa kevyempi... Tahdon kadottaa edes osan tästä menneisyydestä muistuttavasta ihrasta! En halua muistaa enää mitään siitä epävarmasta pullerosta, joka koulun jälkeen lukittautui huoneeseensa ja kuvitteli itselleen paremman huomisen. En halua.
Miksen saisi olla laiha edes kerran elämässäni?
Tahdon tietää miltä tuntuu kun sovittaa kaupassa 36 kokoisia housuja ja ne sopivat täydellisesti...
Saanhan laihtua pieneksi?

Päätin, että viimeistään ensi vuonna ostan itselleni bikinit.
Jollen ole silloin tarpeeksi laiha niin ne bikinit ainakin muistuttavat, että epäonnistuin... Ehkä se motivoi taas laihduttamiseen.

Tahdon näyttää hyvältä bikineissä.
Tahdon litteän vatsan.
Tahdon 36 kokoiset farkut.
Tahdon ja aion myös saavuttaa.

Nyt sade lakkasi!
Äkkiä lenkille ennen kuin se jatkuu!

Ps. 20 lukijaa! Kiitos siitä! Haluiskos joku jotain erikoispostausta sen kunniaksi?

-END

Ne nauravat...

...mutta sinä et pysty samaan.

Miksi elämästä nauttiminen on niin vaikeeta?
Viime viikko oli liian kiireinen ja kohtasin ihan liikaa ihmisiä.
Näin Annia ja Satua ennen viikonloppua ja viikonloppuna olikin sitten Desucon.

Olen väsynyt.

Vaikka kuinka nukun, tää väsymys ei vaan lähde. Olen väsynyt tapaamaan ihmisiä ja hymyilemään, väsynyt ajattelemaan ihmissuhteita, väsynyt olemaan minä...
Jättäkää minut yksin. Unohtakaa. Älkää muistako minua enää... Ihmissuhteet ovat mulle liian hankalia. En vaan pysty enää.

Päiväsairaalassa en tänään ollut, kiitos migreenin. Eilen oli ensimmäinen päivä siellä, mutten osaa oikein sanoa onko se hyvä vai huono paikka mulle. Ahdisti olla siellä ihmisten keskellä tekemättä mitään... En saa esittää siellä hymyileväistä, en sulkeutua, en mitään, mikä tuntuisi liialta esittämiseltä.
En osaa olla oma itseni. Pelottaa päästää ketään liian lähelle... Haluan olla yksin, mutta toisaalta tarvitsisin jotakuta... Apua.

Ainiin. Isäni soitti tossa torstaina. Sanoi, että mun pitäis alkaa ajatella ja toimia niin kuin aikuinen nyt kun olen täysi-ikäinen... Puhelun aikana yritin saada isääni tajuamaan, että haluan itselleni nyt aikaa, jotta saan pääni kuntoon. "Nyt turpa kiinni" oli vastaus, jonka sain.

Tekee mieli itkeä, mutten osaa.

Onko mun asiat niin mitättömiä, että ne voi kuitata sanomalla 'turpa kiinni'? Mitä multa oikein odotetaan? Luulevatko kaikki, että olen joku hemmetin supersankari, jolla ei ole minkäänlaisia omia ongelmia? Miksen saa välillä olla heikko?
Antakaa minulle lupa itkeä, sillä hukun muuten sisälleni kertyviin kyyneleihin.

Sorruin tänään taas ahmimiseen.
Ahmisin puoli litraa jätelöä, jotta paha olo helpottaisi edes hetkellisesti...
Mutta se ei auttanut.
Onneksi en ole tänään muuten syönyt paljoa. Vain purkillisen ananaksia jäätelön lisäksi.

Taas kerran fiiliksiäni kuvaa Laura Voutilaisen Eksynyt biisi...
http://www.youtube.com/watch?v=flPLoZKHBtg

-END

Ne haastattelivat sinua

...ja sinä itkit.

Päiväsairaalan haastattelu oli tänään. Ensi viikon maanantaina alkaa sitten parin viikon intensiivihoidon jakso...

Itkin kun tunsin löytäneeni paikan, jossa minua ymmärrettiin.

Saapuessani paikalle, psykologini kysyi minulta 'oletkos sä hoikistunut?'... Vastasin, että en tiedä, tuskin.
Seuraavaksi istuttiinkin päiväsairaalan neuvotteluhuoneessa psykologini ja päiväsairaalan lääkärin kanssa puhumassa musta ja mun tilanteesta. Lääkäri sanoi mua järkeväksi nuoreksi ihmiseksi, joka on tosi kypsän oloinen, vaikkei ole vielä edes täysi-ikäinen. Kyselivät multa mun paniikkikohtauksista, menneisyydestä, asemasta perheessä, masennuksen pahentumisen käännekohdista, hyvistä ja huonoista ajoista.
Lääkäri päätyi siihen tulokseen, että mulla ei ole mitään psykoosiin(harhojen/yliluonnollisen kokemiseen) liittyvää vaan multa löytyy vakava masennus ja lievää paniikkihäiriötä. Tästä asiasta olin kyllä aivan samaa mieltä.

"Tollasen menneisyyden kokemisen ja tollasten paineiden jälkeen ei oo ihme, että voit huonosti."

Oli ihana tunne kun joku oikeesti tuntui ymmärtävän mua, vaikkei ees tunne niin hyvin.
Jotenkin se loi toivoa, että en tuu aina olemaan tällanen vaan kärsin nyt vaan menneisyyteni ja paineiden jälkivaikutuksia. Voin ehkä vielä joskus oppia olemaan taas oikeasti positiivinen.

"Se todellinen sinä ei ole kadonnut sieltä vaan masennus painaa sen päälle ja sanoo, ettei mitkään rakastamasi asiat ole enää arvokkaita."

Onko se elämäniloinen ja pienistä asioista iloa löytävä Minna siis vielä jossain täällä? Istuuko se nyt muurieni takana pimeässä yksin ja miettii milloin pääsisi taas ulos vankilastaan? Onko masennukseni sulkenut todellisen minäni lukkojen taakse?
Kuulostaa kyllä järkevältä...
Mutta onko mun voimat riittävät vapauttamaan mun todellisen minäni?
Ehkäpä tarvitsen juuri siihen muiden apua...

Ainiin. Kävin syömässä Raxin salaattibuffetissa - en oo koskaan ennen syönyt niin vähän Raxissa! Söin vaan yhden lautasellisen salaattia, join kaksi lasillista spritea ja söin kaksi pientä jäätelöannosta. EN OO RAXI-LÄSKI ENÄÄ<3<3<3 (...joomoi)

Kotimatkalla sitten törmäsin Elixia-tyyppeihin ja hetken harkittuani liityin Elixiaan. Sain kaupan päälle 1½ kuukautta ilmaiseksi, jäsenmaksunkin ilmaseksi ja jopa premium-jäsenyydenkin kaupanpäälle! 63e per kuukausi ja Elixialla on näköjään Zumbaakin! Lisäks aamupalaaki saa sieltä. :'o
Oli mun mielestä hyvä tarjous ja nyt voin sitte heti huomenna mennä mukaan Zumbaan ja käydä salilla ihan millon haluan. Plus sossu luultavasti maksaa mulle kuntosalimaksut, koska ne rahottaa mun harrastuksia. :D

Elikkäs nyt meikästä tulee kunnon kuntohirmu ja syksyyn mennessä oon sit iha mallimitois! ...oisinkin. Mut ei koskaan pidä sanoa ei koskaan!
Tuli vaan jokseenkin hyvä fiilis, et sijoitan oikeesti mun terveyteen ja fyysiseen kuntoon.

Tänään syönyt:
-Raxin salaattibuffet 1 annos
-kaks jäätelöä
-kaks lasia sprite zeroa

Liikkunut:
-Polkypyöräily 10km/n.50min

Ps. Saan ehkä New Rockit synttärilahjaks!!!! Kuolen jos saan ne kengät uh ah. 130e postikuluineen... Mut täti, Niina ja ehkä yks perhetuttu rahottaa mulle ne. :D ASDFGHJKLÖÄ, OON INNOISSANI HEI!!

-END

Ne juhlivat...

...ja sinä pelkäät.

Lähdin torstaina Eurajoelle pitkästä aikaa, koska Waltterin synttärit olivat tossa viime viikonloppuna... Tehtiin pojalle paloauto-kakku ja autoin koristelemisessa, siivouksessa sekä tarjoilussa.
Näin isäni, Piian ja ihmisiä, joita en tunne...

Hymyilin kaiken aikaa, vaikka mieleni teki piiloutua makuuhuoneen sängyn alle.

Pelotti ihmisten kohtaaminen, heidän mielipiteensä, kysymykset... Jouduin vastaamaan hymyillen kysymyksiin koulunkäynnistäni, voinnistani ja päiväosastosta.
Pystyin tuntemaan ihollani, kuinka ihmisten katseet muuttuivat kun he kuulivat asioistani. Hämmästystä, ihmetystä, halua tietää lisää, epäuskoisuutta, mielipiteitä, epätietoisuutta... Kaikkea niitä heijastui ihmisten silmistä.

Tahdoin pois.

Juhlien jälkeisenä päivänä olikin sitten mieliala maassa. Olin hirmuisen väsynyt henkisesti, enkä halunnut kommunikoida kenenkään kanssa - edes siskoni. Olin pettynyt itseeni kun en pystynyt kohtaamaan ihmisiä avoimesti ja häpesin 'ongelmaisuuttani'. Miksen voi olla normaali? Miksen pysty hymyilemään ihmisille ilman, että peitän hymyllä itseni? En tiedä. Ei mulle annettu vastauksia.

Lisäksi niin sisko kuin siskon mieskin sanoivat mun laihtuneen. Paskan vitut. Lihonut mä vaan olen, eihän vaaka muuten niin paljoa näyttäis? Jos oisin laihtunut niin näyttäisin paremmalta... Mutta näytän vain päivä päivältä hirveämmältä, joten olen takuuvarmasti lihonut.
Inhoan olla läski. Vihaan olla tällainen. Tahdon olla kaunis, tahdon olla parempi, nätimpi, hoikempi, sirompi... En tällainen kömpelö ihrakasa, joka ei saa itsestään irti hölkkälenkkiä pienellä tihkusateella! Perkeleen perkele.

Huomenna on sitten aamulla päiväosastoon tutustuminen... Taidan polkea sen 5 kilsaa sinne, jos ei sada hirveästi.
Pelottaa sinne meno.
Näen ihmisiä, joudun olemaan sosiaalinen, näen psykologini, tutustun uuteen paikkaan, jossa pitäisi alkaa käydä aamukasista iltapäivään kahteen asti... Miten pystyn siihen? Ahdistaa jo ajatuskin.
Mun pitäis oppia kohtaamaan asioita ja hyväksymään niitä joo, mutta joudun samaan rakennukseen monen muun nuoren aikuisen kanssa, jotka tuskin näkevät mun ongelmiani. Luultavasti ne on vaan sillä asenteella, että 'mitä tommonen täällä tekee, sehän vaikuttaa tosi positiiviselta ja elämäniloselta'.

Tahdon syödä taas. Jäätelöä. Sipsejä. Karkkia. Mitä vaan epäterveellistä...
Mutta ehkä otan vaan unilääkkeen ja menen nukkumaan, jotten tekis mitään niin tyhmää kun ahmiminen.
Pointtina/yhteenvetona siis mua pelottaa, ahdistaa, masentaa ja inhoan taas itseäni enemmän kuin aiemmin.

-END

Ne lähettivät sinulle esitteen

...ja sinä mietit minne se johtaa.

"Päiväsairaala 3 tarjoaa tehostettua psykiatrista avohoitoa tamperelaisille 18-30 -vuotiaille nuorille aikuisille, joilla on vakava mielenterveyden häiriö."

...vakava mielenterveyden häiriö. Kuulostaa jotenkin niin epätodelliselta...
Enhän mä ees sais olla mitenkään sairas, koska mä olen se hymyilevä Minna, eikö?
Mulla on huono olo. On ollut jo pari päivää, enkä tiedä yhtään mistä se johtuu. Ehkä painajaiset vaikuttaa asiaan taas? Näen niitä jälleen joka yö... Nytkään en halua mennä nukkumaan painajaisten pelon takia.

Viimeisin muistiin jäänyt uni oli kun mulla oli siivet ja kidukset... Yritin paeta lentäen, uiden, juosten, kaikin mahdollisin keinoin mua jahtaavia ihmisiä, mutta ne ei luovuttanu. Lopulta ne uuvutti mut loputtomalla jahtaamisellaan, repivät multa siivet selästä, muuttivat mut kokonaan mereneläväks ja heittivät pieneen sumeaan lampeen. Olin sen lammen ainut asukki...

Mä en taaskaan tiedä.

Ahdistaa, masentaa, kyllästyttää, inhottaa, kuristaa...
Tänään toivoin jotain, mitä en koskaan ennen elämässäni ole toivonut - toivoin olevani massa. Silloin kukaan ei katsois mua, kukaan ei huomais mua ja olisin normaali...
Tosin tuskin se tekis mua yhtään onnellisemmaks, koska rakastan olla erilainen.

Outoa kun on pää näin sekasin. Nykyään on vaikeaa puhua siitä, mitä itse voisi tehdä toisin kun on oppinut vanhemmilta, ettei koskaan saisi myöntää olevansa väärässä. Pystyn tosin myöntämään väärässä olemisen kaiken muun suhteen helposti, mutta omien sisäisten ongelmieni kohdalla en vain osaa. Tai en halua. En tiedä.
Miten voi olla ihminen näin sekaisin?

Huono olo. Söinkin tänään taas liikaa. Läskeys oikein paistaa. Ihanaa.
Voisiko joku tehä mulle rasvaimun? Tai pistää mut koomaan pitkäks aikaan ja antaa vaa hiukan ravintoa ni keho kuihtuis sellaseks miniks...
Katsoin tänään bussissa istuessani kaikkia litteämahaisia ihmisiä kadehtien. Jotenkin tunnen itseni huonommaksi ku muut kun olen tällanen pallo...
Mutta miten saan itseni syömään säännöllisesti ja terveellisesti kun haluan vaan syödä koko ajan? Voisin syödä itteni kuoliaaksi... Ruoka on liian hyvä lohduttaja, liian hyvä tunteiden turruttaja, mutta myöskin petollinen kaveri.
Nytkin kun ahdistaa niin tekis mieli syödä kaikki, mitä kaapista löytyy, jotta toi kuristava tunne menis pois. Psykologi sanoi mulle, että mun pitäis löytää toinen keino purkaa ahdistusta ja kohdata sitä... Mut miten ruoan voi muka korvata jollai syvähengitysharjotuksilla? Äh.

Joskus vaan tuntuu, että mussa on liikaa vikaa.
Eikö kukaan vois huoltaa mua? Vaihtaa vanhat piuhat uusiin ja sit ois taas kaikki hyvin?

Ehkä mun siinä mielentilatutkimuksen raportissa ne meinas premorbideillä piirteillä oikeestikin skitsofreniaa edeltäviä piirteitä...
En ihmettelis.
Tosin se tyyppi sanoi, että se meinaa sitä, että vaadin itseltäni liikaa... Pfft, sanon minä.

Tahdon syödä.

Ne kannustavat sinua...

...muttet ole varma miten suhtautua.

Eilen illalla tunnin hölkkäilyt, tänään(ti) tunnin uinti, koko päivä kaupungilla käppäilyä/juoksemista ja puolen tunnin hölkkäilyt jalkiskentän ympäri.
...miksi musta tuntuu silti, ettei tää riitä?
Mun tekis koko ajan mieli liikkua, koska muuten jään vaan tänne istumaan ja dataan ja syön. Enkä halua olla datis, en enää. Enkä varsinkaan syöppö.

Olis kiva olla joskus nätti ja hoikka ja ehkä jopa urheilullinen.

Huomenna(ke) pitäis pitää lepopäivä, jotta lihakset ei vaa surkastuis ku liikun liikaa. Viddu kun en halua pitää lepopäivää! En halua, joten onko siis muka pakko?
En muuten ollutkaan muistanut kuinka ihana tunne on kun lihakset on ihan hellinä liikunnan määrästä. Rakastan~<3
Kaiken lisäksi Jutta tulee tänne huomenna ja Aliisa torstaina...
Voinko vaan karata jossain vaiheessa lenkille, vaikka mulla on vieraita? Mä en meinaan aio istua kotona, vaikka oisi ketä vieraita! NÄÄ LÄSKIT MEINAA LÄHTEE NY.
Ehkä vaan herään aikaisin aamulla aina lenkille niin toista ei haittaa kun se voi jäädä vielä nukkuksimaan...

Ainiin. Tänään oli verkostotapaaminen eli näin äitiäni...
Vihaan yhä vieläkin sen maailmankuvaa ynm, mutta toivotaan että se oppi jotain kun sossut ja turviksen työntekijä sille asioita selvitti. Voisi alkaa olemaan paremmin muhun yhteyksissä tai vaikka edes muistaa, että olen olemassa. Se olis jo iso juttu mulle...
Isä ei ollut verkostossa. Petyin kyllä.
Tosin en edes oikeastaan odottanut, että meidän äiti ois saapunu paikalle... Hyvä, että ees se jaksoi mun vuoksi nostaa perseensä ylös kotisohvalta.

Tänään olen syönyt ihan liikaa ja ihan väärin.
Aamu alkoi ihan kivasti vedellä, ananaksilla ja hapankorpuilla, mutta sitten sain suklaamunan terveisenä Sarilta(joka oli äitini kuskina)... Noh, en sitten avannut sitä heti kun turviksella oltiin keskustelemassa. Ne tarjos sieltä sämpylää, mehua ja keksejä ja söin sellasen sämpylän, kaks domino-keksiä ja join mehua.
Neuvottelun jälkeen siirryttiin shoppaileen ja lopulta Raxiin syömään... RAXIIN. Ei siis hyvä.
Mutta söin suurimmaksi osaksi vaan salaattia ja jäätelöä(no kun jäätelö on mun pahe yhy), pitsat jätin suosiolla vähemmälle. Lopulta söin kuitenkin kaksi slicea kun äiti ja Sari tuputti...
Kaiken lisäksi kun pääsin kotiin niin söin sen suklaamunan. Tosin mua ällötti sen jälkeen ihan liikaa, mutta kun ahdisti niin oli pakko syödä jotain...
Lopun illan/yön aikana olenkin sitte juonut vaan pullollisen vettä.

Ja on läski olo. Taas. Aina.

Mutta ehkäpä mä nyt kuitenkin menisin nukkumaan päin, jotta heräänkin joskus siivoomaan hiukan kämppää ennen kuin Jutta tulee tänne. Ei täällä muuten mahdu olemaan ku on kaikki taideromppeet tossa keskellä lattiaa.

Läskeillen,
-Pulla