Ne puhuvat perheistään...

...mutta eivät tajua sinun kärsivän joka hetki perheesi takia.

Vähän huono olo. Siis henkisesti. Ärsyttää, vituttaa ja masentaa. En kirjoitellut lainkaan blogiin viikonlopun aikana kun olin Raumalla ja voin sanoa, että nyt on sitten paljon asiaa. Ajattelin siis tässä samalla sitten alkaa kertomaan perheestäni...

Varoitus! Draamaa ja angstia luvassa!

Minun perheeni on ihan hirveä. Kiitos paskan puhumisen ja juonittelun. Rakkaaseen happy-happy-familyyni kuuluvat isä, äiti, kaksi siskoa, 2 pikkuveljeä, 3 velipuolta, siskopuoli ja äitipuoli. Isäni ja äitini ovat siis eronneet. Alkuperäisiä sisaruksia on neljä kappaletta: minä, isosisko Maiju, isosisko Mira ja pikkuveli Markus. Esittelenpä hiukan...
Mira on vanhin nelikosta ja kaikkein sekopäisin. Hän on reilusti ylipainoinen, valehteleva ja riidanhaluinen yksilö, joka on jopa uhannut toista isosiskoani keittiöveitsellä minun katsoessa vierestä. Hän on myös sanonut meikänakille päin naamaa, että juu, "mä vihaan sua". Olin silloin jotain 7v? Itsekäs ja paska ihminen... Vihaan Miraa.
Maiju on toiseksi vanhin lapsi ja aivan mahtava ihminen. Hänen avullaan olen pärjännyt tähänkin asti. Maailman ihanin sisko, vaikka onkin hyvin tempperamenttinen ja joskus hiukan liioittelee asioita. Hänellä on tosi selvät ja vahvat mielipiteet. Rakas ja hyvin tärkeä ihminen~!
Markus on nuorin porukasta ja meikäläinen on siis toiseksi nuorin. Alkuperäisen porukan ainut poika on tosi herkkä, mutta esittää jotain ihan muuta. Koko ajan tarvitsee esittää kovempaa kuin on, vaikka kelpaisi itsenäänkin. On rakas, mutta hyvin ärsyttävä suurimmaksi osaksi ajasta.

Vanhemmista sitten vielä vähän...
Isäni on kauhea työnarkomaani. Töitä ja keikkoja koko ajan, eikä aikaa jää pahemmin perheelle. Hän seisoo periaatteidensa takia, eikä hyväksy lainkaan bi- tai homoseksuaaleja. Suorasanainen, hieman itsekäskin ja puhuu useasti itsensä pussiin.
Äitini on vain yksi suuri ongelma. Hän hemmottelee Markuksen piloille ja sekoilee eri miesten kanssa, purkaen sitten miesongelmansa meille lapsille. Äidin puolella sukua on myös skitsofreniaa ja olemme alkaneet epäillä, että äidin käytös johtuu yästä sairaudesta. Ennen hän oli tosi hieno ihminen, mutta nykyään hän vain lietsoo riitaa ja ajattelee vain itseään. Olen alkanut inhota myös häntä...

Tästä siis päästään tarinan alkupäähän kun kerran hahmot on jo esitelty.
Aloitetaan isäni nuoruudesta. Isäni isä oli alkoholisti ja melko epävakaa ihminen, enkä ole koskaan saanut tutustua ihmiseen, sillä äitini on kieltänyt kaiken kontaktin pappaani. Tiedän hänestä vain sen, että hän oli surkea isä ja oli jopa jahdannut isääni haulikon kanssa pitkin kaupunkia... Noh, eipä siitä sen enempää. Isälläni on yksi sisko, joka onkin ihan mukava ja menestyykin paremmin kuin isäni. Isäni äiti on kiva ihminen, vaikka valittaakin paljon. ^^U
Äidin taustasta sen verran, että en edes muista kuinka monta sisarusta äidilläni on. Taisi olla 5? Vai 4? No jaa, kuitenkin... Tässä perheessä siis on skitsofreniaa. Äitini veli juoksi kohtauksen(skitsofrenia) saatuaan suoraan rekan alle, joten häntä en ole edes tavannut. Äitini siskon poika uskoi yhdessä vaiheessa, että heidän pihapuunsa alla asui itse Saatana ja että kyseinen puu on tie Helvettiin. Ihanaa. Niin ja äitini toisella siskolla on 7 lasta... Jotka hän hylkäsi lähtiessään jonkun random-puolalaisen mukaan. Noista seitsemästä lapsesta vanhimmat pojat, Tomi ja Teemu, ovat saaneet porttikiellon melkein jokaiseen baariin ja molemmat ovat olleet linnassa, kiitos puukotusten ja räyhäämisien... Alkoholisteja molemmat ilmeisesti.
Jospa jätän äidin suvun esittelyn tähän... ^^U

Noh, nuo kaksi olentoa, joista myöhemmin tuli minun äitini ja isäni, päätyivät yhteen. Jo ensimmäisten lasten synnyttyä, perhe oli kriisissä. Rahaa ei ollut ja muuttamisesta oli jo tullut tapa. Oli jouluja ja syntymäpäiviä, jolloin ei vain ollut varaa ostaa lahjoja. Sitten synnyin minä. Muutettiin silloinkin monta kertaa kun minä olin pieni. Kaikki oli ihan hienosti, kunnes isä rupesi käymään töissä useammin. Äiti rupesi vainoharhaiseksi ja vanhempien välit tulehtuivat. Isä hankki aina vain enemmän ja enemmän töitä, jotta saisi leipää pöytään, eikä tarvitsisi olla kotona riitelemässä. Sain aina isältä jotain pieniä tuliaisia kun hän kävi kotona... No mutta kuitenkin. Lopulta oltiin siinä vaiheessa, että Mira ja Maiju eivät enää kestäneet toisiaan, eikä tätä tilannetta ja riitoja syntyi aina vain enemmän ja ne muuttuivat aina vain hurjemmiksi. Hiuksien repimistä, leipäveitsellä huitomista ja nyrkkitappeluita oli enemmän kuin koskaan ja lopulta Mira muutti alaikäisenä pois kotoa sellaiseen ihme nuortenkotiin tai jotain.
Noh, lopulta sitten tuli vanhempien eron aika. Isäni oli taas töissä ja äitini oli kuullut sitten joltain kaveriltaan(joltain tosi epäluotettavalta), että meidän isäukko on viettänyt iltaa toisen naisen kanssa ja siitäkös se sitten sota syttyi. Eikun vaan jätesäkit käteen ja isän tavaroita kasaamaan. Siellä oven ulkopuolella rappukäytävässä säkit sitten tönöttivät kun iskä tuli normaalisti keikalta kotiin. Äitini ja Mira olivat aivan 100% kääntyneet isää vastaan ja vaikka autoinkin isän tavaroiden pakkaamisessa, en minä onnellinen ratkaisuun ollut. Äitini siinä sitten sutkautti jotain tällaista: "Hyvä vaan, että saatiin se ulos kämpästä! Minnakin näyttää olevan sitä mieltä!" ja minun oli pakko esittää olevani tyytyväinen asiaan. Itkin sitten yksin huoneessani.

Isäni ei ymmärtänyt, miksi perhe hajosi ja ihmettelikin mitä äitini oikein meinasi, sillä tämä oli pistänyt seuranhakuviestejä chatteihin ja nettipalstoille melkeinpä heti eron jälkeen. Tässä vaiheessa minäkin aloin vieraantumaan äidistäni ja näkemään, mitä oikeasti oli meneillään. Otimme monesti yhteen äitini kanssa, kerran rakas äitikultani jopa heitti minua kukkaruukulla. Onneksi ehdin väistää. Niin ja toisella kertaa kun riideltiin, minä pakenin kotoa. Silloin oli talvi... Ja minä lähdin yökkärissä ja tennareissa ulos, parkuen samalla hysteerisesti. Mukana oli onneksi myös piirustusvälineet, kännykkä ja avaimet, joten istahdin bussipysäkille ja soitin Maijulle, että tulee hakemaan mut sieltä. Jäin sitten pariksi päiväksi vain nukkumaan ja parkumaan siskon luo, enkä suostunut menemään kotiin taikka kouluun. Lopulta palasin kotiin... Mutta äiti ei ollut edes pyytänyt anteeksi.
Lopullisesti välimme hajosivat kun muutettiin kaupunkiin. Äiti oli päättänyt, että mies, jonka olin kerran aikaisemmin nähnyt, muuttaa meille. Siedin sitä hetken aikaa, mutta lopulta en vain voinut jaksaa enempää. Hajosin totaalisesti kun äitini piti minua ennemminkin taloudenhoitajana/siivoojana kuin tyttärenään ja niinpä syttyi sota. Tämän sodan aikana äitini kertoi, että hänen mielestään raha on tärkeämpää kuin perhe... Ja olin riekaleina. Muutin isälleni heti kuin vain mahdollisuus aukeni ja äitini vain ihmetteli miksi... Olin poissa koulusta, paruin kaikki yöt ja sain aina vain lisää paskaa niskaani. Niin kuin silloin kun Mira väitti, että en välitä äidistä taikka Markuksesta pätkän vertaa kun teen tällaista, mutta eihän tämä riita kuulunut pätkänkään vertaa Miralle! Niinpä sitten raivosin/paruin sillekin ja tuntui, että kuolisin. Olin aivan varma, että en pääse ylä-asteen ysiluokasta läpi kun olin koko ajan poissa masennuksen vuoksi. Lopulta äitipuoleni avulla sain koottua itseäni sen verran, että pääsin läpi ylä-asteelta. Sitten kesällä vihdoin aurinko paistoi myös tähän risukasaan, sillä Maiju sai suloisen pienen pojan avomiehensä kanssa ja minusta tuli täti ja kummitäti! Heti sen jälkeen sain myös tietooni, että pääsin sisään Tammerkosken kuvataidelukioon, jonne ensisijaisesti hainkin, vaikka en uskonut mahdollisuuksiini näin vaikeapääsyiseen kouluun. Itkin pitkästä aikaa onnesta.

Nyt sitten yksinasuminen on osoittautunut vaikeaksi, mutta hyvin palkitsevaksi. Rahat ovat aivan lopussa, mutta olen onnellinen kun ei tarvitse koko ajan stressata kaikista perheen ongelmista ja sen sellaisista. Kuvataidelukio on hyvin palkitseva ja haastava koulu, enkä oikeastaan osaisi kuvitella miltä tuntuisi käydä sitä surkeaa Rauman lukiota. Tampereella on kivaa.

Tosin nyt isäni ja äitipuoleni ovat jo pitkään olleet riidoissa ja pelkään, että kaikki kaatuu taas, niin kuin isälle ja äidille kävi. Markus on aivan sekaisin kaikesta, sillä hän on kaiken riidan ja paskan välissä, mikä ei tosiaankaan tee hyvää kasvavalle nuorelle. Mira on vieläkin oma itsekäs paskapäänsä, mutta eipä oikeastaan kiinnosta ja Maijun pieni perhe on onnellinen, vaikkakin rahasta on pulaa sielläkin. Äiti on vieläkin aivan sekaisin ja me olemme hädin tuskin puheväleissä...
Eli tällaista tämä mun elämä.

Kauheeta angstaamista, I know, mutta nytpähän sain taas hiukan kerrattua kaikkea, josta voi angstata ja myös olla ylpeä, että selvisi. Nyt tarvitsee mennä vielä hissan tunnille(oli hyppytunti) ja sitten kotiin pyykkäämään, tiskaamaan ja nauttimaan/kärsimään yksinolosta.

Adiöö, ihmiset. Kirjoitan varmaan vielä jotain tänään! :3