...ja sinä olet piilossa huoneessasi.
Joo, en oo kirjottanut pariin päivään kun on ollut sellainen olo, etten enää haluakaan kertoa mistään mitään yhtään kellekään...
Jaa miksikö? En tiedä. En tosiaan tiedä.
Kello tulee neljä ja aamulla pitäis mun tulevan kämppiksen tulla tuomaan kamojaan tänne, niinkuin se teki tänäkin aamuna. Olin koko sen ajan kotona kun se oli täällä, mutta piilottelin huoneessani... En halunnut kohdata ketään.
Sain kyllä jotain aikaiseksikin tänään, sillä sain letitettyä nää tekokuiturastat vihdoin ja viimein päähäni.
...voi kun vois vaan nukkua.
Voisin nukkua viikon putkeen, jos vaan keho ois samaa mieltä.
Miten kaikki voi olla näin sekavaa, mutta samalla niin yksinkertaista? Vastaus: ei mitenkään.
Koulu, päiväsairaala, sosialisoituminen, kuntoutustuki, toimeentulotuki, asumistuki, sairaspäiväraha, takaisinperintä, laskut, rahattomuus, elämä...
Liikaa asioita liian pienessä ajassa. Mä en jaksa hoitaa yhtään mitään asioita. Mä en halua nähdä yhtään ketään. Mä en vaan kykene.
Aika parantaa haavat, ne sanoo.
Mutta entä jos aika ei riitä? Entä jos ne haavat paranee vasta kun täyttää 80 ja joutuu vanhainkotiin? Tai mitä sitten, jos vain katkeroituu?
En tiedä. Huono olla.
Haluaisin kertoa asioista, mutten uskalla.
Ehkä mä vaan menen nukkumaan ja lopetan tän sekavan tekstin tähän...
Anteeksi...
-END
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti