Tracon on ohi.
Ensimmäisenä päivänä cossailin Itachia Narutosta. En tuntenut oloani kovinkaan kotoisaksi kun en mikään suuri Naruto-fani oo, mutta se kaapu oli kiva kun sain peitettyä mun läskeyden sillä. Lisäksi osa niistä narutardeista oli ihan mukavia... Vaikken niiden ihkutuksia oikein ymmärtänytkään. Saatika sitä, että se yks pyysi mua miehekseen kun olin niin ihku Itachi. Hah.
Mun Shou-cossi/meidän Arisu-ryhmäcossi tunnistettiin sunnuntaina melko useaan otteeseen ja sain vähän väliä halejakin. Kuvia meistä otettiin jonkin verran ja musta oli sillee onnistunu cossi, vaikka olinkin ihan hirveen läskin näkönen siinä cossissa... Häpesin itteäni kun näin ne kuvat. Huokaus.
Tutustuin siis noihin ekan kuvan kolmeen oikeanpuolimmaiseen ihmiseen(Uruha, Kai, Reita) ja sitten tohon mustapukuiseen(Satoshi). Aivan mahtavia ihmisiä kaikki! Toivottavasti nähdään vielä monesti tulevaisuudessa ja silleen!
Mutta siis joo. Ei tää viikonloppu ollut 100% happyhappy kuitenkaan. Ensinnäkin viimesen parin kuukauden aikana oon taas vaan esittäny, että kaikki on hyvin... Oon pelottavan hyvä taas hymyilemisessä, sillä kukaan ei oo ollut huolissaan. En ainakaan oo huomannut, että kukaan olis.
Toiseksi, ensin oli E:n tapaus ja nyt Traconin aikaan oli A:n tapaus...
A siis katosi ja alkoi syystä taikka toisesta vältellä ja vihaamaan mua. Luulin, että se halus vaan olla rauhassa, niinku se useesti haluaaki coneissa ainakin. Noh, sitte se ei vastannukaan viesteihin/soittoihin ja sunnuntaina vältteli mua koko ajan. Eipä tuo moikannutkaan kun näin sen kaupassa taikka jossain ja niin... Loukkaannuin asiasta... Sillä mun pahin pelko on aina ollut, että päästän ihmisen liian lähelle ja sitten se vaan hylkää...
Siispä en tahdo enää ketään lähelleni. Koskaan enää.
A saa mun puolestani olla viimeinen ihminen, johon luotin. Tästä lähin läheisin ihminen mulle tulee aina olemaan mun siskoni ja mun kummipoikani - muille voin sitten vain hymyillä. Älkää siis enää yrittäkö tulla liian lähelle, sillä en halua enää loukkaantua.
Jätin tänään päiväsairaalan ja koulun välistä. En vain jaksanut, sillä kaikki paikat ovat kipeinä conin jäljiltä. Lisäksi olin liian romahtamispisteessä kohdatakseni ihmisiä, saatika hymyilläkseni kenellekään.
Miettisin myös, että jos vain lopettaisin kaiken hoidon ja sulkisin itseni kokonaan. En vain jaksa enää kohdata yhtään mitään tunteita, enkä tosiaan halua nähdä ketään. Voisin jättää kaiken elämän taakseni ja ryhtyä yksinäiseksi sudeksi, joka on töissä paskakuskina ja elää pienessä paskaisessa huoneessa näkkileivän ja makaronin voimin.
En vaan jaksa innostua enää.
Innostuminenhan meinaa vain taas sitä, että tulen pettymään uudelleen jossain vaiheessa.
...itkettää taas. Vedän siis henkeä ja hymyilen, jotta kyyneleet pysyvät sisällä. Noin.
Plus olen lihava. Läski. Paksu. Ylipainoinen. Tonnikeiju.
En halua cossata yhtään mitään ennen kuin saan pudotettua vähintään sen 20kg painostani pois. Onneks personal trainer opasti mulle niitä liikkeitä, jolla saan poltettua parhaiten kaloreita... Sit jätän vaan ruoan vähemmälle ja käyn vähintään kolmesti viikossa salilla ni hyvä tulee. Jos tulee.
Voisin siis huomenna mennä salille treenailemaan, jotta saan nää ihrakasat jonnekin kuuseen vielä joskus.
Ällöttää katsoa peiliin. Huokaus.
...Itken. Hemmetin Juha Tapio...
"Vanhan sillan luona taas poika rinnan tyttölasta,
virran tahtoo ylittää.
Koskeen kuohuvaan he varoo katsomasta,
edelleen he käsissään,
pitää toisen kättä, tahtoo empimättä,
heikkoutta toisen ymmärtää.
Empimättä tahtoo virran ylittää..
Matkallaan, he suojan saa
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpolasten,
kun ilta viilenee..
Luvanneet on rakastaa he täällä toinen toistaan,
vaikka polku pimeyteen,
joskus kuljettaa,
silti vielä loistaa usko tiehen yhteiseen..
Riittäisikö täällä
pettävällä jäällä,
yksi jonka kanssa, ei yksinäinen oo?
Riittääkö se täällä, pettävällä jäällä?
Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpolasten,
Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpolasten,
kun ilta viilenee..
Riittäisikö täällä
pettävällä jäällä,
yksi jonka kanssa, ei yksinäinen oo?
Riittääkö se täällä, pettävällä jäällä?
Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpolasten..
Matkallaan, he suojan saa,
pienistä hetkistä toisiaan vasten,
korkeuteen, huokailee,
varjele tiet tämän maan orpolasten,
kun ilta viilenee..
Riittäisikö täällä
pettävällä jäällä,
yksi jonka kanssa, ei yksinäinen oo...
riittääkö se täällä, pettävällä jäällä..?"
-END
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti