Olin äidin luona ja nyt on hirveästi ajatuksia taas päässä...
Mulla on huono olla - niin fyysisesti ku henkisestikin. Ensinnäkin tänään alavatsaa on repellyt kamalasti enkä aamusti edes pystynyt seisomaan kun vatsaa sattui niin paljon. Meinasin kivun takia oksentaa, mutta en voinut... En olis tohtinut.
Toiseksi me puhuttiin su-ma yönä meidän äidin kanssa ihan kaikesta. Mä kerroin sille mun viimesimmästä suhteesta ja olin itkun partaalla jo siinä vaiheessa... Mutta minähän en itke muiden edessä, se on sääntö.
Äiti kuitenkin itki...
Yritin ohjeistaa sitä parhaani mukaan kaikessa kun raukka tuntuu olevan niin hukassa omien ajatustensa kanssa tällä hetkellä, mutta ohjeistapa siinä kun itse oot vakavasti masentunu ihminen. Puhuttiin kuitenkin asioista ehkä hiukan liikaa ja sanotaan vaan, että sain tietooni taas kaikenlaista, enkä tiedä miten reagoida. Hävettää mun perheeni puolesta ja tahtoisin taas vaan juosta kaikkea karkuun...
Miksi?
Miksi mun perhe ei vain voi olla jonkin verran edes normaalimpi? Miksei ihmiset osaa puhua asioita läpi keskenään? Miksi pidetään salaisuutena asioita, joita ei saisi?
Tää kaikki vaan tuntuu niin realistiselta taas... Ihan kun oisin eläny tän mun Tampereella asumisen ajan valheellisesti uskossa, että kaikki vois taas olla hyvin parin vuoden sisällä, mutta sitten perhe läimäytti taas todellisuuden päin naamaa. Ei meidän perheessä voi koskaan 'kaikki olla hyvin'.
Olen syönyt ahdistukseeni. Ensin söin kun ahdistuin kipeänä olemiseen(thanks to viikon kestäneen flunssakuumeilun) ja heti kipeilyn jälkeen lähdinkin äidille ja syöminen vaan pahentui. Tahdoin vaan syödä itseni niin täyteen, että ruoka täyttäis sen tyhjän olon mun sisältä ja auttais mua hymyilemään...
Lopulta halusin todella vain oksentaa kaiken sen kakun, suklaan, karkin ja sipsin ulos kehostani, mutta siitäpä vasta huomautteluja ois tullu, jos ne ois tajunnu mun oksentavan...
Tahdon syödä tän tyhjän olon pois...
Oikeammin sanottuna tahtoisin vaan pois tästä kaikesta.
...Saanhan paeta?
-END
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti