Ne ovat täpinöissään...

...ja sinua lähinnä kummastuttaa.

Tänään oli psykologiaika.
Kerroin sille, että olin tajunnut vasta viime käynnin jälkeen, kuinka arvottomana itteäni pidän ja nyt oon yrittäny olla suopeempi itteeni kohtaan. Se oli ihan innoissaan... Kuulemma ihan hirmuisen iso edistysaskel, vaikka en mä mitään erikoista ees tehny. Tajusin vaan asioita.

Joten joo, oon yrittäny opetella tervettä itsekkyyttä.
Tosin tuskin sitä tuun oppimaan vielä piiiiitkään aikaan...



Mulla on kylmä. Ollu jo ainakin viikon... Epäilen raudan puutosta(aka anemiaa), mutten oo jaksanut asialle tehdä mitään. Aina unohdan ottaa rautatabletinkin ku syön jotain... No jaa.
Syön muuten ihan hirveesti taas vaihteeks- koko ajan tekee mieli syödä. Ihan sama onko kyseessä hyvällistä tai ihan normiruokaa, tahdon vaan syödä. Tahdon sen ähkytäynnä olemisen tunteen ja sitten kaduttaakin jo siinä vaiheessa kun oon ahminut... Tuntuu, että tää mun syöminen on mennyt siihen samaan ku se oli ylä-asteella- syön kun en saa tyhjää tunnetta muuten täytettyä ees hetkiseks.
Tosin nyt tässä on jotain muutakin... Pari ihmistä tietää.

Aijoo. Värjäsin hiukseni pinkeiks ja kiitos siskon, alemmissa hiuksissa on mustaa. Aion vielä kyllä vahvistaa ton mustan kun näyttää hiukan rusehtavalta, mutta muuten tykkään nykysestä hiusväristä isostikin. Olinkin jo ehtinyt kaivata pinkki-mustia hiuksia~

Huomenna näen kavereita, sillä yhdet järkkää peli-illan ja sitten se yks hassu otus tulee tänne yöks maanantaihin asti kuulemma. Luvassa cossien säätöä sun muuta hämärää ja näen luultavasti pikkusiskoakin.

...Ja kyllä, masentaa ja pahasti tällä hetkellä, mutta ei siitä tarvitse puhua.
En mä halua olla avoin kun ihmiset lopulta vaan loukkaa mua kun pääsevät liian lähelle.



Siispä hymyilen.

-END