Joo siis viime illalla lähin vielä siinä kympin aikaan hölkkäämään ja hölkkäsin aina hiukan yli yhteentoista. Monesta paikkaa kuului juhlinnan ääniä ja lopulta lähin sitte hiljasemmalle polulle juoksemaan... Se polku menee ihan siitä junaradan vierestä ja onnistuin olee siinä sillalla just kun siitä ali meni juna...
Näin siellä junaradan vieressä myös pienen kummun, jonka ympärille oli aseteltu kiviä ja kukkasia. Luultavasti joku lemmikki kuollu siinä tai jotain kun junan alle juossu... Toisaalta se on vähän huono ku siitä yhestä kohtaa pääsee ihan kävellen sinne junaradalle kun siinä ei oo mitään esteitä. Hm.
No anyway, juoksin about sen 5-6km lenkin ja istuin pariin otteeseen miettimässä jossain siellä polun vieressä olevalla penkillä ja kuuntelin ku junat suhahteli ohi.
En oo juossu/hölkänny hetkeen(ku olin kipeenä ja oli toi Tracon sitä ennen murehdittavana) ja voin sanoa, et sen huomas. Olin pettyny ku jouduin himmaamaan vauhtia niin moneen otteeseen ja välillä kävelinki ku jalat tärisi niin pahasti... Saattoi tosin johtua siitäkin kun söin eilen vaan lenkkimakkaraa ennen ku lähin lenkkeilee. No jaa.
Tänään on sitten jotkut paikat ollu hiukan kipeenä ja heräsin vasta joskus kahdelta kun ei huvittanu nousta ylös... Nykyään on aina vaan vaikeempaa nousta ylös sängystä, en vaan tiiä miks.
Oon tähän mennessä saanu aikaseks pyykkien pesua, vessan siivouksen, paperien järjestelyä ja oon jopa syöny(lenkkimakkaran, jep. Hyvä aamupala/lounas/päivällinen). Vielä aattelin lähtee hölkkään, siivota kämppäni, tiskata ja tehdä lihaskuntoa jonkinverran.
Torstaina oli psykologi...
Se sanoi, että vaikutan välillä hirveen innottomalta ja et siitä tuntuu, että se yrittää enempi ku mitä minä. Tajusin, että niinhän se on. Mä oon käyny useesti terapiassa vaan sen takia, että kun se psykologi odottaa mua, en siks et haluaisin parantua.
Jotenkin oon itelleni vaan niin täysin arvoton, etten osaa ajatella omaa parantumistani.
Tärkeempää on miellyttää muita, eikö?
Mä en vaan osaa ajatella itteäni, haluta mitään vaan itselleni taikka yrittää vain itteni takia...
En oo ennen ees tajunnut, että pidän itteäni näin arvottomana.
Huoh. Lisäks me puhuttiin mun pieleen menneistä ihmissuhteista ja siitä, että mun pitäis tehdä taas mielikuvaharjotusta pari kertaa päivässä, parin minuutin ajan. En vaan jaksais, mutta tässä tulee taas se, että haluan tehä sen jo pelkästää sen psykologin takia. Itteni parantaminen? Pfft, mitään sellasia jaksa ajatella kun on olemassa muita ihmisiä, joita miellyttää.
Pelottavaa, kuinka vähän mä merkitsen itelleni...
....Ehkä mun pitäis vaan lopettaa tää teksti ennen ku puhun liikaa omia asioitani auki...
Niin ja joo, isosiskolle voimia, jos lukee tän! Olet hirmuisen rakas ja muistakin, että me pidetään aina yhtä! Et oo koskaan yksin!
-END
voimia sinulle! ):
VastaaPoistakuulostaa ihan multa. Ei mee hyvin :c Mut koita jaksaa ! *hug* ♥
VastaaPoista