torstai 11. elokuuta 2011

Ne kyselevät vointiasi...

...ja sinusta tuntuu, että he näkevät lävitsesi.

Päiväsairaalaan oli ihan hirveä mennä tänään. Oli vähällä, etten kääntyny siinä ovella ja lähteny takasin kotio...
Sain ihan normaalisti kaapin avaimet ja menin rauhassa tekemään muovailuvahasta pienoismallia cossiani varten. Enpä kauan ehtinyt aloillani istua kun jo paikan sosiaalityöntekijä tuli pyytämään juttusille. Juteltiin just paljolti mun uupumuksesta kun en jaksais enää tehä mitään kun on jotenkin nyt hoitanut hirveesti asioita taas itsenäisesti, enkä haluais oikeastaan tehä niin. No, ei siinä mitään sinänsä, mutta jouduin soittamaan pari tärkeää puhelua...

En tiennyt pelkääväni virallisia puhelinsoittoja niin paljon.

Vaikka kyseessä oli vain puhelu opolle niin olin äärettömän hermostunut ja toivoin, ettei opo vastaisi ja että se sosiaalityöntekijä joutuisi hoitaa sen soittelemisen myöhemmin... Mutta se vastas ja nyt on sitten heti huomiselle sovittu verkostopalaveria eli mun omahoitaja, sosiaalityöntekijä ja opo kerääntyy keskustelemaan mun kanssa.
En jaksa, en halua.
Tiedän kyllä, että sellainen palaveri on pakollinen ja että se hyödyttää mua hirmuisesti kun saan kaikki raha- ja kouluasiat setvittyä... Mutten jaksa setviä yhtään mitään juuri nyt. Ahdistaa kun en saa missään vaiheessa rentoutua edes parin päivän verran kun kaikki vaan hyökyy päälle...

Toisaalta on hyvä, etten ole täysin toimeeton, mutta rajansa kaikella.

Noh anyways, päivä jatkui ja tunnin sisään törmäsin omahoitajaan. Nähtiin sitten lounaan jälkeen ja keskusteltiin... Musta tuntui, että se näki jotenkin mun lävitse taikka jotain...
Se mainitsi pariin otteeseen keskustelun aikana silleen vaivihkaan sanan 'syömishäiriö' ja kun kerroin olevani ylpeä laihtumisestani, se alkoi kyselemään mun liikunnasta ja siitä, miten näen itseni nykyään kun katson peiliin.
Ihan kun se ois suoraan viestinyt "Vaikutat syömishäiriöiseltä, näät varmaan itsesi norsuna ja nyt haluan tietää liikutko liikaa"...

Ahdisti. Ahdistaa yhä. Ja ahdistaa luultavasti huomennakin.

Ei mulla mitään hätää ole, joten miksi ne kyselee noin? Ihme otuksia...
Mistä muuten päästäänkin aiheeseen "miten läski olen tänään ollut"...
Söin päiväsairaalassa lounaan(kalaa ja perunaa) ja turvatalolla tortillan(rakkaus!!)... Mutta niin. Tää päivä on ollut katastrofi sillä söin KAKSI suklaapatukkaa ja KARKKIA. Mitä hemmettiä oikein ajattelin!?
Ja nyt kun käväisin vaa'alla niin huomaan luvun nousseen... Lihava. Läski. Ahmatti. Tunnesyöppö.

Joten olo on ollut hiukan kurja... Tosin tuskin kukaan on sitä tänään edes huomannut. Tekohymy ei satu enää yhtään niin paljoa kun on saanut taakkaa sen takaa purettua. Nyt voi sitten kasata uuden taakan sen taakse, eikös?

Tuntuu, että olen päivä päivältä vain väsyneempi ja ajatukseni poukkoilevat ja sotkeutuvat entistä pahemmin... Tahdon vain nukkua.

Runonpätkää:

Pelkää kai kuolemaa
vaikka kuollut jo kertaalleen
Monta toivetta, pientä unelmaa
kahlitsi kivetykseen
koska pelkää.

Pelkää hautaa taikka elämää
ehkä uutta aamua nousevaa?
Osaa ei nähdä, saati ymmärtää
miten kuolema tyhjyydestä eroaa
Miksi siis pelätä?

Sillä tuntee tuon tyhjyyden
ruumiissa, mielessä, sydämessä
Sekä sen elämän painavuuden
jota kannattelee käsissä pienissä...

Mutta yhä vain pelkää.


-END

1 kommentti: