Ne luulevat...

...Mutta eivät tiedä totuutta.

Taidan olla huonommassa jamassa ku miltä näytän.
...hm. Ei kai mulla muuta.



Anteeksi.

Ne uskovat sinuun...

...Mutta sinä et usko itseesi.

Heräsin näin ihanasti neljän aikaan painajaiseen, jota en edes muista ja nyt on ihan hirveä olo... Onko väärin olla tällainen? Jos ei niin miksi sitten musta tuntuu niin väärältä, niin kamalalta?
Äh. Ja päätä särkee taas. *sigh*

I feel like I'm lost
lost in my dreams
lost in my life...
Why there's no-one to guide me?

The headache feels so strong...
Why it doesn't go away?
Why it won't leave me alone?
Somebody bring me the medicine to kill it.

Fuck this shit.
Too many pills
and the ache still
isn't going anywhere.

This is all
too confusing
too complicated
too hard
too lonely
and too fake for me.

My heart's giving up
and the only thing that's left
is my perfect glasgow-smile.

Hum. Teki vaan kirjottaa jotain ylös ja enkuks on jotenki helpompi löytää oikeet sanat... Et joo, näin täällä taas.

Ne lähtivät...

...ja sinä jäit aivan yksin ajatuksiesi kanssa.






En osaa selittää fiiliksiäni ni pistin kuvina...

p.s. Pistän siitä miitistä varmaan huomenna vielä jotain kommenttia...

Ne tahtovat auttaa sinua...

...Mutta mielestäsi et ole sen arvoinen.

Perkele.
Joo, mulla todettiin siis depressio(masennus) tossa vähän aikaa sitten ja nyt ne yrittää saada mut syömään lääkkeitä ja kaikkee...
Mut mä en halua.
Ja musta tuntuu, et ei mun kannata.
Mä oon ansainnu tämmösen paskan fiiliksen, joten antakaa mun kärsiä se.
Ei kannata auttaa mua, en mä oo ansainnu sitä. Mun pitää selvitä kaikesta yksin niinku tähänkin asti.

Vittu. Mul on jotenkin niin sekava olo... Haluan olla yksin, mutten haluakaan. Haluan apua, mutta en tahdo kenenkään auttavan. Haluan jonkun mun lähelle, mut toisaalta en. Haluan luovuttaa kaiken, mutta haluan myös näyttää pystyväni jatkamaan... Äh, ahdistaa.
Olis ihanaa jos joku vaan tulis ja veis mut pois. Käskyttäis ja alistais niin, ettei mun tarvis miettiä yhtään mitään itse vaan eläisin pelkästään sille toiselle ihmiselle. Semmonen, joka ei välittäis paskaakaan mun tunteista ja saisin esittää onnellista koko loppuelämäni ajan. Siinähän mä oon hyvä.
Kai mä vaan tarviin lähelleni jonkun vahvemman ku minä. Jonkun, johon nojata.
Toisaalta en halua ketään lähelleni... Kukaan ei saa nähdä sitä, millanen mä oon oikeesti. Kukaan ei saa murtaa mun kuorta ja koskettaa mua liian syvältä...

Miten voi olla elämäänsä tyytyväinen samalla kun ei ole?

*HUOKAUS*
Mä valvon taas. En oo saanu unta tällä viikolla oikeestaan ollenkaan. Yöt kaikki oon kukkunu hereillä, yrittäen keksiä kaikenlaista tekemistä, jotten joutuisi olemaan yksin ajatuksieni kanssa tai en nukahtaisi... Jos nukahdan niin nään painajaisia ja oon yhä vaan väsyneempi seuraavana päivänä. Päivisin oon sitten kyl nukkunu hiukan kun keho ei enää jaksa ja vaan simahdan jonnekin. Tosin sillonkin se uni on vaan about tunnin pätkiä ja silleen...

Niin ja joo.
Mä oon huomannu, että multa lähtee hiukset... Vittu.
En syö, en nuku ja stressaan/masistelen koko ajan ni kyllähän sitä vähemmästäkin hiukset putoo.
Mä en haluu olla kalju, joten ois varmaan parasta ku sais tän mun pään takasin jonkinlaiseen järjestykseen melko pian... Mut miten?
Äh, tuli taas semmonen tyhjä olo. Ei niinku osaa oikeen olla enää masentunu, muttei osaa olla mitään muutakaan. Mä vaan... En ees tiedä saatana.
Taisin muuten tehdä kiroiluennätyksen tässä merkinnässä, jee.

Nii ja joo, voisin vaikka hiukan runoilla again...

Sinä näet minussa ihmisen
iloisen, positiivisen.
Minä näen vain sirkuksen
tunteiden epäselvien.

Mutta en minä todellakaan
pystyisi sinulle purkamaan
jos pyytäisit kertomaan
ja avautumaan.

Mistä edes avautuisin?
En edes tiedä mistä aloittaisin...
Sinun mielesi vain sekoittaisin
ja luotani karkottaisin...

Katso nyt, minähän hymyilen
olenhan sinusta onnellinen?
Lapsi täysijärkinen, positiivinen-
oliko sittenkään tasapainoinen?

En minä tiedä enää.
Olkaa hiljaa, jättäkää...
Unohtakaa.

Ne katsoivat sinua oudoksuen...

...mutta sinä hymyilit sateenvarjosi alla.

Niinsiisjoo.
Unohdin pistää ylös aiemmat tän päivän fiilikset.
Pistin tänään hiukset ja meikit pitkästä aikaa kouluun. Ja sit satoi ja hiusset oli ihan lytyssä. Hmph.

Joo ja tänään oli Turvatalon taide-ilta. Menin sinne hiukan varautuneella fiiliksellä, mut kyl se siitä sitten helppas kun alettiin maalaan. Ihmiset ylisti mua ihan liikaa ja olin ihan nolona... Teki mieli mennä piiloon sinne pöydän alle. ;w;
Tapasin siellä parikin tosi mukavan olosta tyyppiä ja lupasin sen yhen kanssa mennä huomennakin Turvatalolle maalaamaan. Hyvin jännä tyyppi oli hän. Teki taulun, mikä oli kirkkaan pinkki ja siinä luki neonvihreellä HOMO... o__o

Niin ja joo! Käytiin Tiutiun kans Raxissa~! Oli tosi mahtia viettää sen kanssa aikaa taas ihan kaksin kun musta sillon yhessä vaiheessa tuntui, että me jotenkin etäännyttiin... Puhuttiin kaikesta mahollisesta ja stalkattiin Rikua, joka seisoi punasis valoissa.

Koko päivän satoi. Mutta! Mä niin rakastin tulla ulos Turvatalolta siinä kasin aikaan ja katella tasasta sadetta pinkin sateenvarjoni suojista. Oli tosi nättiä kun kaupungin valot heijastui märästä tiestä ja pisarat plumpsahteli lätäköihin~<3
Kirjotin ihan pskan runonkin siinä olotilassa:

Sada, sada taivas tumma
Pudota kauniita pisaroita
Minun mieleni rauhoita,
vie huoleni kasvoilta.

Voin iloinen olla pinkin varjoni alla.

Sada, sada taivas suuri
Tanssi hiljaa lammikoissa,
ropise puun latvoissa.
Anna minun sinulle hymyillä,
sinua ihailla.

Sada, sada lempeästi,
seuraa kotimatkaani
Seuraa aina uniin asti
piilota painajaiseni.

Sateelle hymyni omistan,
se ei tuomitse vaan tanssii vapaana.
Olen onnellinen,
vaikka hetken vain...

Minä, sade ja sateenvarjo.

...Joten joo. Surkeaa riimitystä, I know. Mutta se ei oo se pointti. xD
Hum. Oli siis melko hyvä päivä kunnes mulle soitettiin... =.=U

Ne pilasivat jo sinun elämäsi...

..ja nyt ne koettavat tehdä saman sinulle tärkeälle ihmiselle.

...Vittu. Mä niin vihaan mun vanhempia satan.
Ne idiootit pilaa mun pikkuveljen elämän. Ne teki sen jo mun ja mun isosiskojen elämille, miks siis Markuksellekin!?
Haistakoot paskat.
Nyt sit vituttaa sen verran, että ARGH. Ketää vapaa-ehtosta nyrkkeilysäkiks?

Mut onneks huomenna verkosto-tapaaminen ja pääsen hiukan puhumaan asiasta sossutädeille. Miettisin että voisin tehä niin, että heti kun täytän 18, otan pikkuveljen mun luo asumaan. Isosiskoista toinen ei oo kykeneväinen ottaa sitä huostaansa millään ku se on niin sekasin ja toisella on 1½-vuotias pikkunen poika ja työt ni sille se tekis tiukkaa... Mut mulla ei oo työtä, ei lapsia hoidettavana, ei miestä, joka ei tykkäis ideasta ja loppujen lopuks oppisin pikkuveljen elättämisen avulla vastuuntuntosemmaks, right?
...Jos siis vaan sossu antais mulle rahaa siinä vaiheessa sen verran, että saisin maksettuu kaksion vuokran ja ruoat pöytään.

Tahdon Markuksen pois sieltä Helvetistä, jonka läpi mä jo kahlasin.

Mä niin inhoon meidän vanhempia. *huokaus*
Voisinkohan pyytää sossuja harkitseen tota, että Markus muuttais tänne ens vuonna? Jos alkaisin käydä töissä ja hommaisin meille sit enempi rahaa? Ens vuonna ajaisin ajokortinkin ni voisin sit kuskata pikkuveljee, jos se tarvis kyytii... Voisin saada sillon paremmin töitäkin kun on ajokortti. Asumislisän sais kuitenkin sen 80% vuokrasta kelalta, sit opintoraha, toimeentulotuki ja sit jos jotai töitä tekis...
Elättäiskö sillä 2 ihmistä jo?
Ehkä tiukkaa tulis, mut ois se parempi ku antaa pikkuveljen kärsii tuolla. Ehkä voisin myydä maalauksia/tauluja tai jotain vielä lisäks? Mistä muualta saisin rahaa? Jos tekis viikonlopputöitä ja sit viikkosin satunnaisesti iltatöitä?

Äh, kertokaa mulle mistä saan rahaa vielä enempi.

Jos Markus muuttaa tänne ni sit ois hoidettavana molempien bussikortit/autovakuutus+bensat ja muut(riippuu hommaanko auton vai en), kotivakuutus ja vuokra isommasta kämpästä, ruoat kahelle, vaatteet kahelle, mun koulukirjat, Markuksen koulun kaikki maholliset laskut, mun koulun maksut, harrastus Mamulle(se ihan varmana tarvii jonkun aktiviteetin), lisä-astiat ja aterimet, nettimaksu, juna-/bussimatkat kahelta vierailee välillä vanhemmilla... Ja tietty aina tarvii jotain yleishyödyllisii tavaroita kuten hygieniatuotteet, pyyhkeet, lakanat...

...Ajattelenko mä liikaa?
Stressaa.
Huolettaa.
Tahdon Mamun pois sieltä.

Apua.

Ne nukkuvat rauhaisasti...

...Mutta sinä et saa unta.

EN SAA UNTA.
*huokaus* Katon nyt kolmatta tuntia putkeen Miyavin dvd-juttuja. Seuraavaks varmaan sit Hopeanuoli. Pakko istua kattomassa näitä. Jos pistän laitteet kiinni ja jään yksin ajatusteni kanssa niin en tiedä mitä tapahtuu...
Pelkään omaa mieltäni.
Ei ole kiva tämä. Huomenna(tänään) varmaan hukun sitten liikuntatunnilla väsymykseen kun on uintia~<3 Siellä kivasti lillun sitten ja mummelit menee paniikkiin. Linkkis ei varmaan edes huomais vaa menis suihkujen puolelle kyyläämään ku tytöt käy suihkussa... *hyrr*
Joo. Jospa pistäisin vielä Myviä soittimeen ja vaikkapa nypin nukkaa mun matosta samalla.
Kuulostaa hyvältä ajan vietteeltä, don't you think?

P.s. Ostin tänään vaa'an. Olen läski. Ihan vaakakin todistaa. Sekin masentaa kivasti... *eyeroll*

Edenin kaakelit ovat vihertävän valkeat
ja se kloorivesi kirvelee silmää.
Minä osaan kellua, isä.
Minä osaan kuplia, isä.
Minua ei vieläkään kylmää.

Vedet tulee ihon läpi
olet unohtanut taas.
Nuku sinä kevään yli
hän odottaa veden takana...

Ne näkevät sinun hymyilevän...

...Mutta eivät huomaa kyyneleitäsi.

Joo.
Tajusin, että oon laiminlyönyt täysin tän blogiin kirjottamisen... Mutta mulla on hyvä syy siihen. Ihan liikaa on tapahtunut ja en oo jaksanu kirjottaa asioista, joita en osaa edes pääni sisällä käsitellä kunnolla...

Ensinnäkin. Saatan olla vakavasti sairas.
Toiseks. Mun perhe on yhä paska. Isällä ilmesesti kaks naista nyt samaan aikaan...
Kolmanneks. Tunnen olevani aina vaan enemmän yksin. Mun positiivinen naamio vahvistuu koko ajan, eikä kukaan näe sen taakse.
Neljänneks. Seurustelen, mutten oo varma osaanko tuntea mitään erikoista ihmistä kohtaan...
Viidenneks. Mun maailma tuntuu kaatuvan. Ne asiat, joihin uskon ja luotan, katoaa yks kerrallaan. Oon tajunnu tässä lähiaikoina kuinka naiivi ja lapsellinen oon ollu tähän asti.

...Joten joo. Hiukan huono olla taas kerran.
Mut ketä mä muka voisin häiritä mun huonolla olollani? En ketään. Siskolla on oma elämänsä, kavereilla omansa. Tyttöystävää häiriin muutenkin jo ihan liikaa ja idioottimaisen käytökseni takia melkeen pilasinkin jo kaiken...
Musta tuntuu vaan, että haluan olla yksin ja nukkua.
Nukkua koko loppuelämäni.
Musta tuntuu, etten voi saavuttaa mitään.
Miksi siis yrittää noustakaan?
*sigh*

There's no words
to describe this numbness.
I wanna fall asleep
and never wake up.

You would forget me
I know you would.
And I believe that
it would be the best
for you.

You could just move on
and leave me here alone.
I would be
one of your memories
and nothing more.

I know you'd be happy without me.
All of you would.
So...
Why am I still awake?

Ne kysyvät missä olet...

...Mutta sinä et pysty vastaamaan vaikeuksiltasi.

I'M BACK! *tuuletusta*
Eli heipä hei, minä taas täällä! Siitä onkin aikaa kun viimeksi kirjustelin tänne...
Ja paljon onpi tapahtunu.
On ollu bileitä, lisää bileitä ja taas bileitä. x'D
Ja on ollu ongelmia. Ihan liikaa. Aivan suunnattomasti. NYYH. *menee angstaan nurkkaan ja viiltelee hyppynarylla ranteet auki*

...

Joomoi. Tahotte kuulla niistä ongelmista, eikö? Ette? Noh, kerron kuitenkin, hah!
Noh, rakas itsekäs isäukkoni ja mukava äitipuoleni eroavat. Isä onpi pettänyt nyt jo toisen kerran vaimoaan(ensimmäinen kerta oli meidän äitin kans) ja vielä jonkun saman nimisen kanssa kuin minä! Kaiken lisäksi isosisko ja isukki on ilmiriidoissa ja isä purkaa kaiken turhautumisensa muhun, silleen oikein kivasti. Sanoipa herra tuossa vähän aikaa sitten, että enpä oo ollu mikään täydellinen tytär todellakaan. Hiukan on miekkosen arvostusmittari meikäläisen silmissä nollilla nykyään. Laski kuin lehmän häntä silloisen puhelun jälkeen. Oli ihanaa raivota ja parkua puhelimessa.

NO ANYGAYS!
Puhutaanpa mukavempia. Right?
Mä oon alottanu laihiksen!! Halleluja!! Ehkäpä tän laihiksen jälkeen en enää olisi se 'ruma ja läski smurffi'... Tosin smurffina ois varmaan kivaa. Sellanen valkone lätsä pääs ja valkoset housu-kenkä-yhistelmät jalas. Sienissä asustelis ja puhuis vaa smurffia. Melko smurffaavaa, eikö?
...Jaa.
Niiiiinjoo! Enpä oo varmaan täällä julistanut, että mun hiukset on kokenut kaikenlaisia muutoksia lähiaikoina. Ensin värjäsin siniseks, sitten tuli tekokuiturastat ja sitten ne veks ja leikkasin lyhkäseks(vaikka sinisenä pysyikin).
Vois tehä jonkun kuva-/hiuspostauksen täs kans joku päivä.

Ja jalkojakin särkee, angst!! Oon tänään hyppiny aamulla puol tuntii hyppiksel, sit 1½ tuntii koulus ja nyt sit puol tuntii kotona taasen. Ei taida pasghat luuni kestää. Sanovat, että riks-raks-poks ja sitten joku päivä en enää pääse ylös sängystä kun luut on jauhona. Ihana ajatus. Sitten menisin sairaalaan ja siellä oltais sitä mieltä, että pyörätuoli tai proteesit ja ofc mä valittisin proteesit ja bam! Jalat tipahtelee lattialle ja tilalle tulloo jokku über-tekniset. Sit jatkan hyppimistä niillä. *nyökyttelee itsekseen*

Niin ja Webbiskin kävi tänään. Tehtiin kanaa, ranskiksia ja Uncle Ben'siä. Oli hyvää, mutta kiitos sen, olen läski. Oksettaa kun vaan ajattelee kuinka paljon on syönyt tänään... *katsoo läskejään*
PAKKO HYPPIÄ VÄHÄN LISÄÄ, VAIKKA JALAT KUOLISKI!

Ja mä muuten inhoan kämppiksen poikaystävää. Joku hemmetin italiaano, jolle ei ilmesesti oo opetettu kuinka käyttään suihkuverhoa ja miten vessan mattoa siirretään... Saati sitten ikkunan avaamista suihkun jälkeen. Kiitos tämän ihanan ventovieraan miekkosen, joka käyttää mun kämppäni(omistan 50%!) suihkua ilman, että multa kysytään mitään, vessa lainehtii komeesti ja arvatkaa vaan, kuka meni sitten sukat jalassa vessaan?
ARGH, en tykkää ku sukat on nyt ihan litimärät!!!!!! *KIEHUU*
Lähetän ton ihme Alfredon(feikkinimi, ofc) takasin jonnekin Italiaan, jollei se opi käytöstapoja. Tai vaikka heitän sen ite. Niinku keihään. Fiuuu vaan! Osuu sitten mukavasti johonki Pisan kaltevaan torniin tai muuta vastaavaa, mut sen siitä saa ku kastelee mun sukat ja käyttää mun astioita STNA! *ärinää*

Äh.
Ehkäpä vaan jatkan hyppynarulla hyppimistä koko yön.
Kuluttais mukavasti ja sais vähän purettua pottuuntuneisuuttakin samalla...
Onneks to-pe on helalomaa~<3

Ne luulevat sinua vahvaksi...

Mutta todellisuudessa et edes tiedä minne mennä...

<--Tässä mun uudet hiukset. Olen siis blondi nykyään, kiitos Stockalta ostetun värinpoistoaineen.
Siitä onkin jo hetki kun tänne olen viimeksi kirjoittanut, johtuen siitä, että oli koeviikko ja rahaongelmat on painaneet päälle pahemmin ku Hitler Natziensa kanssa... Ei kivaa.
Koeviikko... Noh, se oli ihan pershiistä. En tykkää kokeista. Ja sitäpaitsi mun pitää uusia ruotsin ja hissan koe, kiitos migreenin ja kuraattorin. Uusintoja odotellessa.
Koulusta puheenollen... Hellu hajos tänään koulussa. o__oU Se vaan itki ja sillä oli kauhee paniikkikohtaus... Mä siinä sitten halailin sitä ja puhelin kaikkee randomia. Ahisti kun en osannut oikeen sanoa mitään. Mut kait se siitä.
Ja Hellun ahistuksesta päästään mun ahistukseen. x'D
Ekaks; mulla on melkeen 400e laskuja mun nimillä maksamatta. Ahistaa ihan sikana, enkä tiedä mitä kuuluu tehdä kun ei noi sossutantatkaan ole ottaneet yhteyttä, vaikka on luvanneet sen tehä. Tokaks; puhuttiin tänään mesessä parinkin tyypin kanssa syömishäiriöistä... Ja kun mulla on ollut syömishäiriö... Ahmimishäiriö BED, niin alkoi ahdistaa sekin, sillä nyt on taas tullut näitä syömiskohtauksia stressin myötä. Jos siis jatkan yhtä stressaavaa elämää, saattaa toi ahmimishäiriö palata...

Ahmimishäiriöstä hiukan(sillä sitä harvat tietää):

BED(Binge eating disorder) on ahmimishäiriöiden joukkoon kuuluva tavallisin epätyypillinen syömishäiriö. Sitä sairastava ei pysty aina kontrolloimaan syömistään vaan saa silloin tällöin ahmimiskohtauksia ja syö suuret määrät ruokaa. Tyypillisesti hän myös salailee syömisiään, tuntee häpeän tunnetta eikä kykene lopettamaan.

Ahmimishäiriö – kuten kaikki muutkin syömishäiriöt – ovat vakavia sairauksia ja hoito tulisi aloittaa mahdollisimman pian hyvän parantumisen saamiseksi. Pahimmillaan syömishäiriöt voivat aiheuttaa jopa kuoleman tai muita vakavia sivuvaikutuksia.

Ahmimiskohtaukset ovat toistuvia ja hallitsemattomia. Syötyä ruokaa ei oksenneta, mutta joskus ahmimista yritetään hallita jättämällä ateria väliin aamulla tai aamupäivällä, joka taas johtaa helposti ahmimiskohtaukseen iltapäivällä tai illalla. Laihdutusyritykset usein laukaisevat ahmimisen, joten ne olisi syytä lopettaa.

Ahmimishäiriö on yleisempää naisilla, ja se alkaa usein jo nuorella iällä.

Ahmimishäiriön oireita:
1. Toistuvat ahmimiskohtaukset
2. Kohtaukset ovat hallitsemattomia
3. Ruokaa ei oksenneta, mutta joskus ahmimista yritetään hallita jättämällä ateria väliin aamulla tai iltapäivällä, joka johtaa helposti uuteen ahmimiskohtaukseen iltapäivällä tai illalla
4. Syömisen salailu ja häpeän tunne

Ahmimishäiriön komplikaatioita:
Ahmimishäiriön keskeiset komplikaatiot liittyvät lihavuuteen ja ylipainoon. Näitä ovat muiden muassa diabetes ja eräät syöpätaudit.
-Wikipedia

...Että tällasta. Söin taas tänään ihan hirveästi(aamupalaa, kouluruokaa, pizzan, omenoita, hapankorppuja, vaahtokarkkeja, kirsikkatomaatteja rasiallisen, pari sämpylää, jogurttia...) ja nyt on oikeasti huono olo. Tekee mieli syödä jotain.
On se jännä kuinka ruoka voi olla paras ystäväsi, mutta samalla pahin vihollisesi...
En uskalla edes koulussa hakea lisää ruokaa, koska ahdistaa ajatella, että toiset pitäisivät mua ahmattina. En ole edes siskolleni puhunut tästä, enkä aiemmin asiaa ole kovin julkisesti tuonut esille... Mutta nyt kun olen paremmassa kuosissa, päätin kertoa hiukan ahmimishäiriöstä kaikille, koska monet sitä vähättelee. Useasti muakin luullaan vaan läskiksi, joka vaan syö makeisia päivät pitkät ja röhnöttää sohvalla TV:n edessä, mutta se ei ole niin. BED on ärsyttävä sairaus, enkä koskaan olisi halunnut sitä kokea, mutta ei voi mitään. Ajatukset vaan pyörii ruoan ympärillä ja vaikka yrittää hallita syömistään, huomaakin jossain vaiheessa taas ahmineensa aivan liikaa.
Tässä kaksi sanaa, jotka kuvaavat ajatuksiani ahmimishäiriöstä:

Vihaan tätä.

Ehkäpä myöhemmin pistän lisää tietoa siitä, kuinka ahmimishäiriötä vastaan taistelu mun arkielämääni vaikuttaa taikka sitten teen sille aivan uuden blogin. On se kuitenkin aika iso juttu ja siitä riittää kyllä puhuttavaa... *HUOKAUS*

Mutta näin tällä kertaa. Tekee mieli syödä ja varmaan lopulta ratkeankin vielä syömään, mutta jospa nyt kuitenkin yritän vain mennä nukkumaan...

Masennus, ahdistus, stressi, vitutus ja ahmimishäiriö.
-Pulla,

Ne puhuvat perheistään...

...mutta eivät tajua sinun kärsivän joka hetki perheesi takia.

Vähän huono olo. Siis henkisesti. Ärsyttää, vituttaa ja masentaa. En kirjoitellut lainkaan blogiin viikonlopun aikana kun olin Raumalla ja voin sanoa, että nyt on sitten paljon asiaa. Ajattelin siis tässä samalla sitten alkaa kertomaan perheestäni...

Varoitus! Draamaa ja angstia luvassa!

Minun perheeni on ihan hirveä. Kiitos paskan puhumisen ja juonittelun. Rakkaaseen happy-happy-familyyni kuuluvat isä, äiti, kaksi siskoa, 2 pikkuveljeä, 3 velipuolta, siskopuoli ja äitipuoli. Isäni ja äitini ovat siis eronneet. Alkuperäisiä sisaruksia on neljä kappaletta: minä, isosisko Maiju, isosisko Mira ja pikkuveli Markus. Esittelenpä hiukan...
Mira on vanhin nelikosta ja kaikkein sekopäisin. Hän on reilusti ylipainoinen, valehteleva ja riidanhaluinen yksilö, joka on jopa uhannut toista isosiskoani keittiöveitsellä minun katsoessa vierestä. Hän on myös sanonut meikänakille päin naamaa, että juu, "mä vihaan sua". Olin silloin jotain 7v? Itsekäs ja paska ihminen... Vihaan Miraa.
Maiju on toiseksi vanhin lapsi ja aivan mahtava ihminen. Hänen avullaan olen pärjännyt tähänkin asti. Maailman ihanin sisko, vaikka onkin hyvin tempperamenttinen ja joskus hiukan liioittelee asioita. Hänellä on tosi selvät ja vahvat mielipiteet. Rakas ja hyvin tärkeä ihminen~!
Markus on nuorin porukasta ja meikäläinen on siis toiseksi nuorin. Alkuperäisen porukan ainut poika on tosi herkkä, mutta esittää jotain ihan muuta. Koko ajan tarvitsee esittää kovempaa kuin on, vaikka kelpaisi itsenäänkin. On rakas, mutta hyvin ärsyttävä suurimmaksi osaksi ajasta.

Vanhemmista sitten vielä vähän...
Isäni on kauhea työnarkomaani. Töitä ja keikkoja koko ajan, eikä aikaa jää pahemmin perheelle. Hän seisoo periaatteidensa takia, eikä hyväksy lainkaan bi- tai homoseksuaaleja. Suorasanainen, hieman itsekäskin ja puhuu useasti itsensä pussiin.
Äitini on vain yksi suuri ongelma. Hän hemmottelee Markuksen piloille ja sekoilee eri miesten kanssa, purkaen sitten miesongelmansa meille lapsille. Äidin puolella sukua on myös skitsofreniaa ja olemme alkaneet epäillä, että äidin käytös johtuu yästä sairaudesta. Ennen hän oli tosi hieno ihminen, mutta nykyään hän vain lietsoo riitaa ja ajattelee vain itseään. Olen alkanut inhota myös häntä...

Tästä siis päästään tarinan alkupäähän kun kerran hahmot on jo esitelty.
Aloitetaan isäni nuoruudesta. Isäni isä oli alkoholisti ja melko epävakaa ihminen, enkä ole koskaan saanut tutustua ihmiseen, sillä äitini on kieltänyt kaiken kontaktin pappaani. Tiedän hänestä vain sen, että hän oli surkea isä ja oli jopa jahdannut isääni haulikon kanssa pitkin kaupunkia... Noh, eipä siitä sen enempää. Isälläni on yksi sisko, joka onkin ihan mukava ja menestyykin paremmin kuin isäni. Isäni äiti on kiva ihminen, vaikka valittaakin paljon. ^^U
Äidin taustasta sen verran, että en edes muista kuinka monta sisarusta äidilläni on. Taisi olla 5? Vai 4? No jaa, kuitenkin... Tässä perheessä siis on skitsofreniaa. Äitini veli juoksi kohtauksen(skitsofrenia) saatuaan suoraan rekan alle, joten häntä en ole edes tavannut. Äitini siskon poika uskoi yhdessä vaiheessa, että heidän pihapuunsa alla asui itse Saatana ja että kyseinen puu on tie Helvettiin. Ihanaa. Niin ja äitini toisella siskolla on 7 lasta... Jotka hän hylkäsi lähtiessään jonkun random-puolalaisen mukaan. Noista seitsemästä lapsesta vanhimmat pojat, Tomi ja Teemu, ovat saaneet porttikiellon melkein jokaiseen baariin ja molemmat ovat olleet linnassa, kiitos puukotusten ja räyhäämisien... Alkoholisteja molemmat ilmeisesti.
Jospa jätän äidin suvun esittelyn tähän... ^^U

Noh, nuo kaksi olentoa, joista myöhemmin tuli minun äitini ja isäni, päätyivät yhteen. Jo ensimmäisten lasten synnyttyä, perhe oli kriisissä. Rahaa ei ollut ja muuttamisesta oli jo tullut tapa. Oli jouluja ja syntymäpäiviä, jolloin ei vain ollut varaa ostaa lahjoja. Sitten synnyin minä. Muutettiin silloinkin monta kertaa kun minä olin pieni. Kaikki oli ihan hienosti, kunnes isä rupesi käymään töissä useammin. Äiti rupesi vainoharhaiseksi ja vanhempien välit tulehtuivat. Isä hankki aina vain enemmän ja enemmän töitä, jotta saisi leipää pöytään, eikä tarvitsisi olla kotona riitelemässä. Sain aina isältä jotain pieniä tuliaisia kun hän kävi kotona... No mutta kuitenkin. Lopulta oltiin siinä vaiheessa, että Mira ja Maiju eivät enää kestäneet toisiaan, eikä tätä tilannetta ja riitoja syntyi aina vain enemmän ja ne muuttuivat aina vain hurjemmiksi. Hiuksien repimistä, leipäveitsellä huitomista ja nyrkkitappeluita oli enemmän kuin koskaan ja lopulta Mira muutti alaikäisenä pois kotoa sellaiseen ihme nuortenkotiin tai jotain.
Noh, lopulta sitten tuli vanhempien eron aika. Isäni oli taas töissä ja äitini oli kuullut sitten joltain kaveriltaan(joltain tosi epäluotettavalta), että meidän isäukko on viettänyt iltaa toisen naisen kanssa ja siitäkös se sitten sota syttyi. Eikun vaan jätesäkit käteen ja isän tavaroita kasaamaan. Siellä oven ulkopuolella rappukäytävässä säkit sitten tönöttivät kun iskä tuli normaalisti keikalta kotiin. Äitini ja Mira olivat aivan 100% kääntyneet isää vastaan ja vaikka autoinkin isän tavaroiden pakkaamisessa, en minä onnellinen ratkaisuun ollut. Äitini siinä sitten sutkautti jotain tällaista: "Hyvä vaan, että saatiin se ulos kämpästä! Minnakin näyttää olevan sitä mieltä!" ja minun oli pakko esittää olevani tyytyväinen asiaan. Itkin sitten yksin huoneessani.

Isäni ei ymmärtänyt, miksi perhe hajosi ja ihmettelikin mitä äitini oikein meinasi, sillä tämä oli pistänyt seuranhakuviestejä chatteihin ja nettipalstoille melkeinpä heti eron jälkeen. Tässä vaiheessa minäkin aloin vieraantumaan äidistäni ja näkemään, mitä oikeasti oli meneillään. Otimme monesti yhteen äitini kanssa, kerran rakas äitikultani jopa heitti minua kukkaruukulla. Onneksi ehdin väistää. Niin ja toisella kertaa kun riideltiin, minä pakenin kotoa. Silloin oli talvi... Ja minä lähdin yökkärissä ja tennareissa ulos, parkuen samalla hysteerisesti. Mukana oli onneksi myös piirustusvälineet, kännykkä ja avaimet, joten istahdin bussipysäkille ja soitin Maijulle, että tulee hakemaan mut sieltä. Jäin sitten pariksi päiväksi vain nukkumaan ja parkumaan siskon luo, enkä suostunut menemään kotiin taikka kouluun. Lopulta palasin kotiin... Mutta äiti ei ollut edes pyytänyt anteeksi.
Lopullisesti välimme hajosivat kun muutettiin kaupunkiin. Äiti oli päättänyt, että mies, jonka olin kerran aikaisemmin nähnyt, muuttaa meille. Siedin sitä hetken aikaa, mutta lopulta en vain voinut jaksaa enempää. Hajosin totaalisesti kun äitini piti minua ennemminkin taloudenhoitajana/siivoojana kuin tyttärenään ja niinpä syttyi sota. Tämän sodan aikana äitini kertoi, että hänen mielestään raha on tärkeämpää kuin perhe... Ja olin riekaleina. Muutin isälleni heti kuin vain mahdollisuus aukeni ja äitini vain ihmetteli miksi... Olin poissa koulusta, paruin kaikki yöt ja sain aina vain lisää paskaa niskaani. Niin kuin silloin kun Mira väitti, että en välitä äidistä taikka Markuksesta pätkän vertaa kun teen tällaista, mutta eihän tämä riita kuulunut pätkänkään vertaa Miralle! Niinpä sitten raivosin/paruin sillekin ja tuntui, että kuolisin. Olin aivan varma, että en pääse ylä-asteen ysiluokasta läpi kun olin koko ajan poissa masennuksen vuoksi. Lopulta äitipuoleni avulla sain koottua itseäni sen verran, että pääsin läpi ylä-asteelta. Sitten kesällä vihdoin aurinko paistoi myös tähän risukasaan, sillä Maiju sai suloisen pienen pojan avomiehensä kanssa ja minusta tuli täti ja kummitäti! Heti sen jälkeen sain myös tietooni, että pääsin sisään Tammerkosken kuvataidelukioon, jonne ensisijaisesti hainkin, vaikka en uskonut mahdollisuuksiini näin vaikeapääsyiseen kouluun. Itkin pitkästä aikaa onnesta.

Nyt sitten yksinasuminen on osoittautunut vaikeaksi, mutta hyvin palkitsevaksi. Rahat ovat aivan lopussa, mutta olen onnellinen kun ei tarvitse koko ajan stressata kaikista perheen ongelmista ja sen sellaisista. Kuvataidelukio on hyvin palkitseva ja haastava koulu, enkä oikeastaan osaisi kuvitella miltä tuntuisi käydä sitä surkeaa Rauman lukiota. Tampereella on kivaa.

Tosin nyt isäni ja äitipuoleni ovat jo pitkään olleet riidoissa ja pelkään, että kaikki kaatuu taas, niin kuin isälle ja äidille kävi. Markus on aivan sekaisin kaikesta, sillä hän on kaiken riidan ja paskan välissä, mikä ei tosiaankaan tee hyvää kasvavalle nuorelle. Mira on vieläkin oma itsekäs paskapäänsä, mutta eipä oikeastaan kiinnosta ja Maijun pieni perhe on onnellinen, vaikkakin rahasta on pulaa sielläkin. Äiti on vieläkin aivan sekaisin ja me olemme hädin tuskin puheväleissä...
Eli tällaista tämä mun elämä.

Kauheeta angstaamista, I know, mutta nytpähän sain taas hiukan kerrattua kaikkea, josta voi angstata ja myös olla ylpeä, että selvisi. Nyt tarvitsee mennä vielä hissan tunnille(oli hyppytunti) ja sitten kotiin pyykkäämään, tiskaamaan ja nauttimaan/kärsimään yksinolosta.

Adiöö, ihmiset. Kirjoitan varmaan vielä jotain tänään! :3

Ne eivät kerro sinulle...

...mitä sanoit väärin.

Tänään siis jäin englannin ainekirjoituksesta vahingossa pois, koska luulin sen olevan vasta maanantaina. Uskoin siis, että tänään oli se opettajien kokous, jonka takia englannin tunti perutaan, mutta se onkin ilmeisesti sitten maanantaina. Puhuin sitten ruokalassa kaikille, että minäpä lähden seuraavaksi kotiin kun ei ole edes enkun tuntia... Eikä kukaan oikaissut mun sanomisia! Törkeää! Sain sitten opettajalta vielä käytävässä palautetta, että 'Mitäs sinä täällä teet kun sun piti olla ainetta kirjottamassa!'. Arvatkaapa vaan olinko hiukan 'WTF?'-ilmeellä siinä sitten. Onneksi saan kirjottaa sen aineen huomenna aamulla. Joudun siis taas heräämään kuudelta, kiitos tämän töppäyksen. Ja nyt ottaa päähän.

Kaiken lisäksi multa loppui tänään saldo kännykästä. Niin ja bussikortistakin. Tosin isäukkeli pisti mulle rahaa, että sain ladattua bussikortin... Ei tarvitse lähteä kuuden aikaan pakkasessa kävelemään viittä kilsaa kouluun. Hyvä juttu.
Mutta äh! Ei ole puheaikaa! On sellanen kriisi päällä, että huh. Kuitenkin aina kännykkä on se ensimmäinen väline, jolla saa yhteyden ihmisiin ja nyt se sitten on poissa pelistä. Ihanaa. Niin ja muutenkin olen ihan köyhä. Tilillä about 60snt rahaa ja käteisenä joku 9e... Mutta kun tosta yheksästä eurosta pitäis vielä säästää hiukan(säästöistä säästöön), jotta saan hankittua sen LM.C:n keikkalipunkin joskus. Sinne on vaan PAKKO päästä!

Niin ja mittasin tänään mun hiuksista juurikasvun määrän. Kiitettävät kuusi senttiä on päänahasta puskenut jo blondia hiusta... Pääni päällä on siis halkaisijaltaan n.12 senttinen blondi läiskä. On kiva. Mutta eipä ole siitä ysistä eurosta edes hiusvärin ostamiseen. Kamalaa olla näin köyhä! *turhautumista*
Onneksi pääsen valittamaan tiistaina sossun tantoille. Ehkäpä ne sais jotain rahavirtaa käännettyä mun suuntaankin... Edes jotain pientä puroa?

Ja nyt yskittää ja sattuu kurkkuun. Hienoa tämäkin. Ilmeisesti TAAS tulossa jotain flunssantapaista tai siltä ainakin vaikuttaa. Ja tylsääkin on kun ei oikein tuo runosuoni syki, kirjoittaminen tuntuu raskaalta ja en vain osaa juuri nyt piirtää. SYVÄ HUOKAUS. Kaikki vaan tuntuu menevän päin mäntyä just nyt. Tarvii harkita tota suihkua ja nukkumaan menemistä melko pian kun näyttää tää ilta niin toivottomalta.

Niin! Olen mä jotain saanut aikaan! Tein tällaisen:

Ja kuten tekstistä näkyy, tein tämän oman foorumini kuvaksi. J-rope siis.
Tässäpä osoite J-ropeenkin: http://foorumi.info/jrope/ jos vaikka joku menninkäinen tykkää roolipelata.
Huokaus.
Väsyttää, ärsyttää ja äh. Taidan vaan suosiolla mennä nyt nukkumaan ja herään sitten joskus neljältä aamu-yöllä ja käyn suihkussa ja sitten kouluun paria tuntia ennen niin eipä voi ainakaan valittaa, etten tullut ajoissa...

Mutta nyt, hyvää yötä kaikille möngertäjille.

Ne sanovat sinun olevan suloinen...

Eivätkä suostu luopumaan mielipiteistään.

Mistä siis johtuu tämä sanan suloinen/söpö toistaminen? Meikänakkia ei kertaakaan ala-asteen saati sitten ylä-asteen aikana sellaisiksi kutsuttu. Olin aina vain se 'wannabe-gootti', 'japsihörhö', 'open lemmikki' tai 'hikkari', joten mitä ihmettä ihmiset nykypäivinä oikein näkevät? Eivät ainakaan minua. Suloisuutta tai söpöyttä en mielestäni omista, mutta en sentään aivan hirveän rumaksi itseäni kutsuisi. Olen vain sellainen... Tavallinen. Pallopää sekaisten hiuksien ja typerien hymykuoppien kanssa höystettynä. Bon apetit.

Ja nyt kun ulkonäöstä on puhe, meinaan ostaa vaa'an. Tarvitsen sellaisen, jotta tiedän kuinka paljon pitäisi laihduttaa kesäksi. Olin vielä ylä-asteella aivan liian läski ja nyt sitten lukion alettua olen aloittanut painon pudottamisen. Viimeksi kun kävin vaa'alla, lukema oli 89kg. Hirveää, sanon minä. Se on aivan liian paljon, vaikka pituutta olisikin 167cm! Ja kun tuo lukema otettiin täällä Tampereella, sen jälkeen kun olin jo muuttanut asumaan yksin. Olin siis jo laihtunut hiukan siinä vaiheessa... Meikäläinen on ollut about 100-kiloinen plösö ylä-aste-aikoina! Hui!
Siihen en enää palaa takaisin, sen lupaan.
Enkä vanhaan elämäänikään halua palata takaisin...


Saan muuten vihdoin cosplay-ryhmäni jäseniltä mittoja, jotta voin ruveta piirtämään kaavoja. Cossaamme mun lempibändiä; Alice Ninea. Tässä tulee roolijakoa:
(Kuvassa vasemmalta oikealle)
Sara: Tora/kitaristi
Rini: Nao/rumpali
Minä: Shou/vokalisti
Nephele: Hiroto/kitara
Windy: Saga/basso
Vihdoin saan ruveta suunnittelemaan kunnolla! Asut tulevat Traconiin ja minun pitäisi kaikki viisi cossia yksikseni väsäillä kun muut kuulemma 'ei osaa'. Onneksi mulla riittää kiinnostusta kuitenkin, etten aivan vastoin tahtoani kaikkea tee. Ja kyllä nuo lusmuilijat minua lupasi auttaa silloin tällöin, että eiköhän tämä tästä.
Mietittiin myös toiselle conipäivälle eri cossia... Meinaan Irokui.-nimistä j-rock-bändiä. Asut ovat melko samantyyliset tuon Alice Ninen kanssa, että olisi melko helppoa toteuttaa tämäkin cossi siinä sivussa. Roolijako olisi luultavasti näin:
(kuvasta vasemmalta oikealle)
Windy: Hazuki/kitaristi
Sara: Ritsu/basisti
Nephele: Yuuri/vokalisti
Minä: Shuuta/kitaristi
Rini: Natsuki/rumpali
Mitäs mieltä olette valinnoista? :3

Voisin selittää vielä vaikka kuinka, mutta kello näyttää lyövän pian jo keskiyötä, mikä meinaa, että on pakko lähteä nukkumaan. Huomenna kuuden aikaan herätys ja ajattelin vielä ennen nukkumaanmenoa tehdä vatsalihasliikkeitä ja ehkä punnerruksia ja varpaillenousuja. Kiirettä pitää, mutta ei se mitään.

-Pulla kiittää ja kuittaa.